Helmikuun MM-karsintaikkuna käynnistyy Susijengin osalta perjantaina, jolloin Kiinan MM-kisoihin tähtäävä joukkue kohtaa myöhäisottelussa Reykjavikissa Islannin.

Päävalmentaja Henrik Dettmann on komentanut matkaan 14 pelaajaa. YLE TV2:n suora lähetys MM-karsintaottelusta käynnistyy perjantaina klo 21:35 Suomen aikaa.

– Olemme käyttäneet kuluvan viikon kansainvälisen pelitempon saavuttamiseen sekä kollektiivisen itseluottamuksen hakemiseen onnistumisten kautta, summaa päävalmentaja Dettmann kahteen MM-karsintaotteluun huipentuvan viikon juonen Koripalloliiton tiedoteessa.

– Pelasimme marraskuun karsintaotteluissa hyvää koripalloa ja tarkoitus on jatkaa siitä, mihin silloin jäimme. Vastassamme on jälleen kaksi erinomaista koripallojoukkuetta.

Susijengin kokoonpano on lähes sama kuin marraskuun MM-karsintaikkunassa. Moninkertaiset arvokisakävijät Mikko Koivisto, Shawn Huff, Tuukka Kotti, Matti Nuutinen, Roope Ahonen, Erik Murphy ja Jamar Wilson ovat matkassa mukana, kuten myös EM-kotikisojen sytyttäjä Carl Lindbom, marraskuun karsintaikkunassa edukseen esiintyneet Antti Kanervo, Anton Odabasi, Alexander Madsen ja Ilari Seppälä sekä ikitaistelija Juho Nenonen.

Täysin uutena pelaajana pöytäkirjaan on ehdolla vasta 18-vuotias Euran Veivin kasvatti, HBA-Märskyssä seniorikauttaan pelaava Elias Valtonen.

Susijengin ja Islannin välinen MM-karsintaottelu käynnistyy Reykjavikissa perjantaina 23.2. klo 21:45 Suomen aikaa. Ottelu televisioidaan TV2:lla klo 21:35 lähtien.

Susijengi Islannissa 22.-23.2.2018

# Nimi Pituus Syntynyt Seura
3 KANERVO Antti 192 12.4.1989 Helsinki Seagulls
4 KOIVISTO Mikko 194 18.4.1987 Salon Vilpas
7 HUFF Shawn 198 5.5.1984 Fraport Skyliners (GER)
10 KOTTI Tuukka 205 18.3.1981 Helsinki Seagulls
12 NUUTINEN Matti 200 6.5.1990 BCM U Pitesti (ROU)
14 AHONEN Roope 187 12.6.1990 CB Ourense (ESP)
16 ODABASI Anton 206 8.8.1995 Trabzonspor (TUR)
19 VALTONEN Elias 198 11.6.1999 HBA-Märsky, Helsinki
20 MADSEN Alexander 207 20.1.1995 USK Praha (CZE)
22 LINDBOM Carl 206 10.11.1991 KK Osijek (CRO)
25 NENONEN Juho 202 12.9.1987 Salon Vilpas
31 WILSON Jamar 185 22.2.1984 Nanterre-92 (FRA)
33 MURPHY Erik 208 23.10.1990 free agent
35 SEPPÄLÄ Ilari 188 27.3.1993 Kataja Basket, Joensuu

Päävalmentaja Henrik Dettmann
Valmentaja Jukka Toijala
Valmentaja Lassi Tuovi
Valmentaja Mikko Larkas
Valmentaja Jussi Hirvonen
Valmentaja Niko Nuutinen
Fysioterapeutti Jarkko Aho
Fysioterapeutti Atso Liesmala
Lääkäri Aleksi Kallioniemi
Huoltaja Jussi Laukkonen
Joukkueenjohtaja Tero Kuivalainen