NBA:ssa taistellaan runkosarjan kärkipaikoista ja asetelmista pudotuspeleihin, mutta mielenkiintoa nähdään myös sarjataulukon häntäpäässä, kun seurat taistelevat tulevan kesän varausvuoroista. Resepti on sinänsä yksinkertainen: mitä huonommin sijoitut runkosarjassa, sitä parempi mahdollisuus on saada ensimmäinen varausvuoro.

NBA:ssa on tällä hetkellä kahdeksan joukkuetta, joilla on vähemmän kuin 30 voittoa ja heidän toiveena samalla on, ettei tuo voittolukema juuri kasvaisi. Esimerkiksi otettakoon Lauri Markkasen Chicago Bulls, joka aloitti kesällä joukkueen uudelleenrakentamisen. Jimmy Butler, Dwayne Wade, Rajon Rondo ja Taj Gibson saivat lähteä ja joukkueen tulevaisuutta lähdettiin rakentamaan Markkasen, Zach LaVinen, Kris Dunnin sekä tulevien kesien korkeiden varauksien varaan. Chicago on pelannut kuitenkin yllättävän hyvin tällä kaudella, joten seurajohto päätti pistää kokeneet johtohahmot Robin Lopezin ja Justin Holidayn ainakin toistaiseksi penkille ja nosti tilalle nuorempia ja hieman vähemmän pelanneita pelaajia. Se on tepsinyt, sillä Chicago on hävinnyt kaikki All-Star -tauon jälkeiset ottelunsa ja on tällä hetkellä neljän ottelun tappioputkessa häviten 14 edellisottelustaan 12.

Kaikki joukkueet eivät ole kuitenkaan olleet Chicagon tiellä, jonka on tiedetty havittelevan korkeaa varausnumeroa. Esimerkiksi Memphis, Dallas ja Orlando lähtivät kauteen pudotuspelipaikka silmissä, mutta kausi ei sujunut odotetulla tavalla, joten jotta kaudesta jäisi jotain käteen, on heidän toiveenaan saada korkeat prosentit varausvuorojen arvontaan. Dallasin omistaja Mark Cuban sai 600 000 dollarin sakot, kun hän sanoi julkisesti, että joukkueen paras vaihtoehto on hävitä mahdollisimman monta ottelua loppukauden aikana. Pahin tilanne on Brooklynillä, joka yritti menestyä tällä kaudella ja sen varausoikeus on Clevelandilla, joten se ei hyödy edes siinä mielessä surkeasta kaudestaan. Chicagon ohella Atlantan, Sacramenton ja Phoenixin tiedettiin havittelevan korkeaa varausoikeutta.

Runkosarjan 15 huonoiten sijoittunutta joukkuetta osallistuvat kauden jälkeiseen arvontaan, jossa huonoiten sijoittuneella joukkueella on parhaat mahdollisuudet saada itselleen ykkösvaraus. Tilanne on hyvin mielenkiintoinen ja erot ovat pienet, mutta merkitys valtava. Phoenixilla on tällä hetkellä huonoin voittoprosentti 29,0 ja Markkasen Chicagolla kahdeksanneksi huonoin 33,3 ja kolme voittoa Phoenixia edellä vertailussa. Phoenixilla on 25 prosentin mahdollisuus saada ykkösvaraus, kun taas Chicagon todennäköisyys on 2,8 prosenttia. Phoenixilla on 64,2 prosentin mahdollisuus top3-varaukseen ja Chicagolla 9,9. Parin tappion tai voiton ero saattaa ollakin valtava ja vaikuttaa koko organisaation lähitulevaisuuteen.

Ensi vuodeksi NBA-säännöt muuttuvat prosenttien suhteen ja silloin erot ovat pienemmät, jolla toivotaan kytkettävän häviämisen kulttuuri pois. Tällä kaudella on kuitenkin ehkä kaikkien aikojen kovin kilpailu siitä kuka on runkosarjan huonoin joukkue. Jännitettävää riittää siis molemmissa päissä sarjataulukkoa loppukauden ajan.