Ensi yön Ruudun TV-ottelussa tarjoillaan NBA:n jännittävä kärkikamppailu, kun 14 ottelun voittoputkessa liihottava Houston Rockets isännöi Boston Celticsiä.

Houston on tällä hetkellä koko NBA:n paras joukkue 48 voitolla ja 13 tappiolla. Boston on sen sijaan läntisen konferenssin kakkosena 44 voitolla ja 19 tappiolla. Lähtökohdat otteluun ovatkin mielenkiintoiset.

Houston on ollut huikeassa vireessä tällä kaudella ja joukkue sai edellisvuosiin puuttuvan palasen, kun Chris Paul liittyi joukkueeseen. James Harden, Paul ja Clint Capela muodostavat Houstonin ydinkolmikon ja heidän pelatessaan yhdessä tällä kaudella, on Houston hävinnyt vain kerran. Paulin ja Hardenin pelatessa yhdessä tällä kaudella on Houstonilla tilillään vain kolme tappiota. Houstonin tappioista 10 on tullut, kun jompikumpi Harden tai Paul on ollut loukkaantumisen takia sivussa. Se kertoo omalta osaltaan siitä kuinka tärkeitä pelaajia he joukkueelleen ovat.

Hyvässä vireessä otteluun pääsee myös Boston, jolla on allaan neljä peräkkäistä voittoa tähdistöottelun tauon jälkeen. Kyrie Irving johdattaa Bostonin joukkuetta, mutta hän saa oivaa taustatukea Al Horfordilta, Jaylen Brownilta, Jayson Tatumilta, Marcus Smartilta, Marcus Morrisilta ja Terry Rozierilta.

Joukkueilla on yksi selvä ero mitä tulee kokoonpanoon. Suurin osa Houstonin avainpelaajista on 30 ikävuoden kieppeillä. Paul, Trevor Ariza ja Gerald Green ovat 32-vuotiaita, Ryan Anderson ja Eric Gordon 29-vuotiata ja Harden 28-vuotias. Vakituisesti peliaikaa saavista ainoastaan 23-vuotias Capela on alle 25-vuotias. Bostonin ikäkonkareita ovat sen sijaan 31-vuotiaat Horford ja Aron Baynes. Muita yli 30-vuotiaita pelaajia joukkueessa ei olekaan, joten Bostonin tulevaisuus näyttää erittäin valoisalta siinä suhteessa.

Boston voitti joukkueiden aiemman kohtaamisen pisteellä värikkäiden ja kuumienkin vaiheiden jälkeen. Tunnetta ja vauhtia ei tule puuttumaan tästäkään kohtaamisesta.

Suora lähetys ottelusta alkaa kello 3.30.