Ruudun ensi yön TV-otteluna nähdään todellinen herkkupala, kun läntisen konferenssin viime vuosien parhaimpiin joukkueisiin lukeutuvat San Antonio Spurs ja Golden State Warriors ottavat mittaa toisistaan.

Ottelun lähtökohdat ovat mielenkiintoiset, sillä San Antonio on tuskaillut läpi kauden loukkaantumisten kanssa, mutta hiljalleen valoa on tunnelin päässä. Toisaalta Golden State kamppailee juuri tällä hetkellä loukkaantumissuman kanssa, joka eittämättä vaikuttaa joukkueen tekemiseen.

San Antoniolta ykköstähti Kawhi Leonard on ollut poissa suurimman osan kaudesta, mutta hänen paluunsa kentille lähestyy ja hänet saatetaan nähdä tositoimissa lähiaikoina. Vielä Golden State -pelissä hän ei pue pelivermeitä päälle. Muuten San Antonion miehistö alkaa olla täysissä voimissa repaleisen kauden jäljiltä. Loukkaantumiset ovat iskeneet Golden Stateen pahasti viimeisen parin viikon aikana. Tähtikolmikko Kevin Durant, Stephen Curry ja Klay Thompson ovat kaikki tällä hetkellä toipilasosastolla. Lisäksi Omri Casspi on sivussa. Erityisesti Golden Staten laituriosasto on tällä hetkellä hyvin kapea.

Panokset ovat ottelussa kovat molemmille joukkueille. Golden State havittelee edelleen koko sarjan ykkössijaa, mutta se on tällä hetkellä kolme voittoa Houstonia perässä eikä tappioihin ole enää varaa. San Antonio sen sijaan taistelee paikasta pudotuspeleihin ja lännen kisa on erittäin mielenkiintoinen, sillä peräti neljä joukkuetta on 40 voitossa pudotuspeliviivan tuntumassa.

Pienoisen suvantovaiheen jälkeen San Antonio on napannut kolme peräkkäistä voittoa. Ennen voittoputkea se voitti ainoastaan kaksi 11 ottelustaan, mutta joukkueen peli kulkee jälleen. Sillä on nyt oiva etsikkoaika, kun se pääsee pelaamaan kolme seuraavaa peliä kotikentällään. Loukkaantumiset ovat vaikuttaneet Golden Staten tuloksiin ja viidestä edellisottelusta tilillä on vain kaksi voittoa. Poissaolot ovat tietyllä tapaa paljastaneet hallitsevan mestarin heikkoudet ja vastustajat ovat käyttäneet ne tehokkaasti hyväkseen. Loukkaantumisten myötä muun muassa Nick Young ja Quinn Cook ovat saaneet enemmän vastuuta ja molemmat ovat pystyneet tietyiltä osin vastaamaan huutoon. Cook on ollut vahvassa vireessä parissa edellisottelussa ja heitti Phoenixia vastaan 28 pistettä, mutta on selvää, ettei hän pysty täyttämään Curryn jättämää aukkoa kokonaisuudessaan.

Joukkueet kohtasivat edelliskerran pari viikkoa sitten ja Spurs näytti etenevän jo kohti varmaa voittoa, mutta Durantin viime hetken uroteoilla Golden State nousi voittoon. Tällä kertaa Durant ei ole pelastamassa Warriorsia, joten löytyykö joukkueesta uusi sankari, vai pystyykö San Antonio jatkamaan voittomarssiaan?

Suora lähetys ottelusta alkaa kello 3.30 Suomen aikaa.