Petteri Koposella on ollut Barcelonassa hyvin kaksijakoinen kausi. Alkukausi oli Koposelle vaikea, kun jo kesällä vaivannut olkapäävamma haittasi edelleen tekemistä eikä valmentaja Sito Alonsolta löytynyt luottoa. Alonso sai lähteä helmikuun alussa ja tilalle palkattiin kokenut Svetislav Pesic. Samalla Koposen rooli kasvoi ja onnistumisia alkoi tulla.

Alonso sai potkut helmikuussa ja hänet korvasi kokenut serbivalmentaja Svetislav Pesic. Pesic on eurokoriksen legendoja, joka johdatti vuosituhannen alussa Jugoslavian Euroopan ja maailmanmestariksi sekä Barcelonan Euroliigan voittoon. Heti ensitöikseen Pesic valmensi Barcelonan Espanjan cupin, Copa del Rey’n, mestariksi ja joukkueen kurssi on kääntynyt.

Samanaikaisesti Koponen on saanut uudelta päävalmentajalta vastuuta. Maaliskuussa Espanjan liigassa peliaikaa on tullut keskimäärin yli 25 minuuttia ottelua kohden ja pistekeskiarvo kolmessa edellisottelussa on ollut 8,3. Koposen jälki on ollut vieläkin kovempaa Euroliigassa, jossa Pesicin alaisuudessa viidessä edellispelissä pisteitä on kertynyt 12,6 keskiarvolla reilun 25 minuutin ottelukohtaisella peliajalla.

– Minulle valmentajanvaihdos oli tosi hyviä asia, mutta samalla se oli sitä myös koko joukkueelle ja voitimme heti cupin. Itselleni jotenkin nuo serbivalmentajat tuntuvat sopivan. Näemme pelin samalla tavalla ja varmaan paljon johtuu siitä, että olin nuorena Mihailo Pavicevicin opissa. Pelaamme nyt sellaista koripalloa mitä pitääkin, ja vaikka meiltä puuttuvat loukkaantumisten takia Adam Hanga, Kevin Seraphin ja Rakim Sanders, niin pystymme voittamaan pelejä, hehkuttaa Koponen.

Cupin voitto ei ollut Koposelle ihan jokapäiväistä herkkua. Siirryttyään ulkomaille Koponen voitti vuonna 2009 Virtus Bolognan kanssa EuroChallengen ja 2015 Himkin kanssa Eurocupin. Sen lisäksi hopeaa oli tullut niin Italian cupissa, Italian supercupissa kuin VTB-liigassakin. Koponen myöntää, että cupin voitto oli henkisesti tärkeä koko seuralle.

– Se toi uskoa tekemiseen kaikille. Tiesimme itse, että meillä on tarvittavat pelaajat taistella voitoista. Cupia arvostetaan täällä Espanjassa paljon ja oli hienoa voittaa jotain suurta. Euroliigassa meillä on mennyt huonosti ja jatkopaikka on jo karannut, mutta sarjassa tavoitteena on mennä mahdollisimman pitkälle ja jahtaamme mestaruutta.