Naisten Korisliigan välierät etenivät perjantai-iltana kolmansiin otteluihinsa. 0-2 -tilanteessa iltaan lähtenyt Tapiolan Honka onnistui jatkamaan kevättään, joukkueen kaadettua Peli-Karhut kotonaan numeroin 68-43 (36-25). Lappeenrannassa Catz nousi 2-1 voitoin johtoon ottelusarjassa Hyvinkään Pontevaa vastaan vahvalla 80-65 (39-37) -kotivoitolla.

Tapiolan Honka pelasi selkä seinää vasten perjantai-iltana Tapiolan urheiluhallin 689-päisen kotiyleisön edessä, Peli-Karhujen selvitettyä tiensä välierissä jo 2-0 -johtoon. Kotiyleisöstä virtaa imenyt Honka oli kuitenkin jo avausjaksosta lähtien erityisesti puolustuksensa ansiosta askeleen kotkalaisia edellä ja venytti kevättään 68-43 (36-25) -kotivoitolla.

– Tulimme samalla pelisuunnitelmalla, kuin ensimmäisiin peleihin. Pienet asiat kääntyivät meidän puolelle. Olimme pikkaisen parempia levypallopelissä ja pidimme pallosta hyvin huolta. Puolustumme myös hyvin joukkueena, niputti Hongan päävalmentaja Kimmo Kujansivu Koripalloliiton sivuilla.

Wilesia Hardy nousi kotijoukkueen sankarittareksi, naisen operoidessa tilastolakanalleen väkevän 21 pisteen ja 23 levypallon tupla-tuplan, kieputellen ohimennen myös 5 koriin johtanutta syöttöä ja 6 riistoa.

Hardyn takana vahvaa jälkeä tekivät kokenut Heta Korpivaara (15/4/6 syöttöä/2 torjuntaa), sekä kolme kolmosta upottanut ja 11 pistettä nakuttanut sekä 6 levypalloa kahminut Saara Sandell.

PeKan riveistä kovinta jälkeä teki 19 pisteen ja 12 levypallon tupla-tuplan postittanut Akilah Sims. Sims jäi kuitenkin perjantaina valitettavan yksin, ollen ainoa kotkalaispelaaja joka sai kasaan kaksinumeroisen pistemäärän.

Catz jatkoi kotivoittojen ottelusarjaa

Lappeenrannan Catzin ja Hyvinkään Pontevan välinen välieräsarja jatkoi tuttua kaavaansa perjantaina, kotijoukkueen istahdettua jälleen kuskin paikalle. Tasaisen avauspuolikkaan jälkeen Catz löysi koneistostaan ylimääräisen vaihteen ja karkasi lopulta vakuuttavaan 80-65 (39-37) -kotivoittoon.

Catzin kyky rikkoa HyPon puolustus ja murtautua sen keskustaan koitui perjantaina voittotaistelun kannalta ratkaisevaksi tekijäksi. Syntynyttä etua nöyrästi monistaneet lappeenrantalaiset onnistuivat luomaan illan aikana jatkuvasti laadukkaita heittoja ja kotijoukkue nakuttikin kahden pisteen suoritteet naruihin peräti 68% tarkkuudella (25/37).

Veera Pirttinen (14/10) ja sarjan parhaimpiin pelaajiin lukeutuva Aleighsa Welch (15/10/4 syöttöä) toimittivat kumpainenkin tupla-tuplat, Roosa Kososen heittäessä taululle 15 pistettä. Vikkelä takapelaaja Valencia McFarland oli niin ikään vahvalla pelipäällä, tämän kirjauttaessa tililleen 14 pistettä ja 8 koriin johtanutta syöttöä.

Taru Tuukkanen johti vieraita 14 pisteellä ja Annika Köster tarjoili etukentältä 11 pistettä ja 5 levypalloa. Kaksinumeroisille pisteille tiensä selvittivät myös Titta-Riina Lepistö (11) ja Saara Wahlgren (10/5 syöttöä).