Houston isännöi Minnesotaa joukkueiden toisessa pudotuspelikohtaamisessa. Houston nappasi ensimmäisestä pelistä 104-101-voiton ja hakee toista voittoaan ennen kuin karavaani siirtyy Minneapolisiin. Ruutu esittää ottelun suorana lähetyksenä.

Ensimmäinen ottelu oli kahden Houston-pelaajan näytös. James Harden oli pitelemätön ja nakutti 44 pistettä. Samalla Clint Capela paimensi Karl-Anthony Townsin ainoastaan kahdeksaan pisteeseen. Minnesota voi ottaa paljon uskoa ensimmäisestä ottelusta mukaansa toiseen peliin. Houstonilta kuitenkin löytyy pari ruuvia jota kiristää.

Chris Paul pelasi huonon ottelun ja joukkue kivitti kolmen pisteen heittonsa 27 prosenttisesti. On vaikea uskoa, että samat uusiutuisivat toisessa pelissä peräkkäin. Vaikka Towns oli hieman varjojen mailla ensimmäisessä pelissä, niin piristysruiskeena oli Derrick Rosen vahva peli. Rose toi joukkueelle piristysruiskeen heittäen 16 pistettä. Mikäli Minnesota saa Hardenin kuriin, on sillä mahdollisuudet ryövätä kotietu itselleen. Joukkueen ongelmana vain on kapea rotaatio. Ensimmäisessä pelissä vain seitsemän pelaajaa pelasi yli seitsemän minuuttia. Houstonin rotaatio on ottanut iskuja Ryan Andersonin ja Luc Mbah a Mouten loukkaantumisten myötä, mutta Anderson saatetaan nähdä kentällä jo ensi yönä. Se olisi iso piristysruiske Houstonille, sillä joukkue kaipaa hänen kaukoheittovoimaansa.

Minnesotan päävalmentaja Tom Thibodeau tunnetaan puolustuspelin mestarina ja nyt hänellä on suuri haaste saada Harden ja kumppanit kuriin. Houston tuskin heittää yhtä huonosti kahdessa pelissä peräkkäin, joten Thibodeau on löydettävä toinen eliminoitava asia. Kyseessä on erittäin mielenkiintoinen match-up. Minnesotalla on nyt etsikkoaika aiheuttaa jättiyllätys, sillä Houston oli kaukana vakuuttavasta ensimmäisessä ottelussaan.

Suora lähetys ottelusta alkaa kello 4.30.