Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy 30. huhtikuuta, mitä ennen faniyhdistys sekä 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat pääsevät käyttämään ennakko-osto-oikeuttaan.

MM-karsintojen ensimmäinen vaihe päättyy kesä-heinäkuun karsintaikkunaan, minkä jälkeen nelijoukkueisen lohkon kolme parasta etenee kauden 2018-19 aikana pelattavaan jatkokarsintaan. MM-kisat pelataan Kiinassa syyskuussa 2019.

Susijengi on pelannut marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoissa neljä ottelua ja voittanut niistä kaksi. Suomen F-lohkossa kaikki on vielä avoinna, ja panoksia nostaa se, että kaikkien otteluiden tulokset matkaavat joukkueiden mukana jatkokarsintaan.

Suomi ja Islanti kohtasivat viime syksynä EM-kisoissa tarjoten täpötäydelle Hartwall Arenalle tunnelmallisen jännitysnäytelmän. Kotiyleisön tukemana Suomi voitti ottelun 83-79. MM-karsinnan ensimmäisessä kohtaamisessa Islanti väänsi Reykjavikissa 81-76-voiton Susijengistä.

Julkinen lipunmyynti Islanti-otteluun alkaa Ticketmasterissa maanantaina 30.4.2018. Liput alkaen 19,50 euroa.

Susijengin virallisen kannattajayhdistyksen jäsenet sekä Koripalloliiton 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajaksi sunnuntaihin 22.4. mennessä liittyneet saavat sähköpostiinsa tiedon ennakko-ostomahdollisuudestaan.