Salohallin 2162-päinen yleisö todisti sunnuntai-iltana Korisliigan finaalien avausottelua, Vilppaan toivottaessa Kauhajoen Karhu Basketin vieraakseen. Kolmannen jakson loppupuolelle asti tasaisena pysynyt ottelu kääntyi lopulta astetta leveämmältä onnistumisia saaneen Vilppaan nimiin, salolaisten karattua lopulta 86-75 (42-34) -kotivoittoon.

Salohallin täytenä pullistelevat lehterit saivat todistaa todellista heittoshow’ta kolmannella jaksolla, molempien joukkueiden kurittaessa puoleentoista minuuttiin yhteensä kuusi kolmosta. Parrasvalot kaappasi tuon pyrähdyksen aikana Vilppaan Javontae Hawkins, joka kuittasi Gregory Manganon ja Bojan Sarcevicin kolmoset omillaan, naulaten välissä vielä yhden ylimääräisen kaukolaukauksen, nostaen isännät kahdeksan pisteen karkumatkalle.

Vilpas jatkoi väkevää ilotulitustaan, Jaylon Brownin osuttua kertaalleen ja Mikko Koiviston nakutettua kaksi kolmen pisteen suoritetta säkin pohjalle jakson viimeisen kahden ja puolen minuutin aikana. Koiviston jälkimmäinen kolmonen johdatti viikinkipurren seitsemän pisteen johtoasemassa päätösneljännekselle.

Bojanin kolmonen nosti Karhu Basketin vielä kuuden pisteen päähän neljänneksen avausminuutilla, mutta tämän jälkeen kauhajokiset kohtasivat jatkuvaa ylämäkitaistelua. Brown ja Hawkins venyttivät eron nopeasti 11 pisteeseen ja Aaron Jones reilua kahta minuuttia myöhemmin jo 13 pisteen suuruiseksi.

Lopun aikaa joukkueet vaihtelivat onnistumisia likimain päittäin, eikä vierasjoukkue päässyt enää todella uhkaamaan Vilppaan finaalisarjan avausvoittoa. Vilppaan voittolukemat numeroihin 86-75 (42-34) kavensi Kelvin Lewis päätösminuutin alkupuolella.

– Hyvä fiilis tietysti, kun saatiin voitolla sarja käyntiin. Peli oli sellaista kuin odotimme. Tiukka matsi, ja tiedettiin, mitä toinen yrittää ja pyrittiin ottamaan sitä pois ja vaikeuttaa Karhu Basketin hyökkäyspelaamista. Me toteutimme asioita ihan hyvin, joitain todella hyvin, pyöritteli Vilppaan Mikko Koivisto Korisliigan sivuilla.

Vilppaan tähtisentteri Aaron Jones operoi 20 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan ja Brown kiekotteli takakentältä 12 pistettä ja 6 koriin johtanutta syöttöä. Isäntien ykköstykkinä toimi kuitenkin Hawkins, joka heitti taululle vakuuttavat 23 pistettä.

Mangano vastasi Jonesin tilastoriviin omalla tupla-tuplallaan, kirjauttaen tililleen 18 pistettä ja 12 levypalloa. Bojan oli vieraiden hyökkäyspelin moottori totuttuun tapaansa, heittäen 23 pistettä ja jakaen 6 koriin johtanutta syöttöä.