Korisliigan pronssijoukkueen valmentaja divarijoukkueen päävalmentajaksi – ”Aika ottaa askel eteenpäin uralla”
Lauantaina Korisliigan pronssimitalin Seagullsin apuvalmentajana kaulaansa saanut Petri Velling, 35, on I divisioona A:ssa pelaavan Lahti Basketballin uusi päävalmentaja. Sopimus on yksivuotinen.
Velling ehti valmentaa helsinkiläisjoukkuetta Mikko Larkaksen kanssa kolme vuotta ja astuu nyt ensimmäistä kertaa miesten tasolla päävalmentajan saappaisiin.
– Mahtavaa palata takaisin Lahteen. Takana on kolme hienoa vuotta Seagulls-organisaatiossa. Nyt oli kuitenkin aika ottaa askel eteenpäin uralla ja tähän Lahti Basketball sopi erinomaisesti. Organisaatio on kehittynyt vuosi vuodelta, joten on hienoa päästä mukaan jatkamaan tätä työtä ja viemään lahtelaista korista eteenpäin, Velling kommentoi seuran sivuilla.
– Voin rehellisesti sanoa, että edelliset kolme vuotta ovat olleet kevyesti elämäni parhaat. Pääsin tekemään töitä upeassa organisaatiossa, jossa hommat hoidettiin viimeisen päälle.
Valmennusstaffi oli loistava. Olen saanut lisäksi työskennellä huippupelaajien kanssa. Oppia on tullut oikealta ja vasemmalta.
Velling on Orimattilan Jymyn kasvatti, ja Orimattilassa hän aloitti myös valmentajauransa vuonna 2003. Vuonna 2006 Velling siirtyi Namika Lahden organisaatioon ja vuodesta 2010 asti hän on toiminut päätoimisena valmentajana.
– Mahtavaa saada Petri takaisin Lahteen. Hän on ollut laadukkaassa Seagullsin valmennustiimissä hakemassa kokemusta viimeiset vuodet ja nyt on hieno hetki astua päävalmentajan saappaisiin. Pelaajat ja muut valmentajat kehuivat Petriä. Vaikka sopimus on nyt vain vuoden mittainen, niin tästä toivotaan ehdottomasti pitkäaikaisempaa ratkaisua. Siihen uskomme vahvasti. Mahtava juttu meidän seuralle, kommentoi Lahti Basketballin puheenjohtaja Jami Luhtanen.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”