Lassi Tuovi toimi tällä kaudella Ranskan liigassa pelanneen Gravelines-Dunkerquen apuvalmentajana. Joukkue jäi runkosarjan päätteeksi ulos pudotuspeleistä, mutta Tuovi löysi pettymyksestä huolimatta myös paljon positiivisia asioita.

Gravelines-Dunkerque sijoittui runkosarjassa lopulta sijalle 13. Ranskan liiga oli erittäin tasainen ja joukkueen pudotuspelipaikka jäi lopulta kolmen voiton päähän.

– Kautemme oli äärimmäisen epätasainen ja siitä johtuu myös sarjasijoituksemme. Aloitimme kautemme tappioputkella, mutta sitten marraskuussa pelasimme todella hyvää koripalloa. Vuodenvaihteessa hävisimme sitten taas paljon pelejä. Sellaista tasaisuutta ei löytynyt, Tuovi kertaa kautta Koripalloliiton tiedotteessa.

Gravelines-Dunkerquen akilleenkantapäänä olivat tiukkojen ottelujen häviäminen. Sen 19 tappiosta peräti 13 tuli kahdeksalla tai vähemmällä pisteellä. Toisaalta vastaavanlainen marginaali oli kahdeksassa voitto-ottelussa. Gravelines-Dunkerquen vahva puolustuspelaaminen antoi joukkueelle mahdollisuuden voittaa, mutta viimeinen silaus puuttui ratkaisuhetkillä.

– Olimme ennen viimeistä kierrosta sarjan toiseksi paras puolustusjoukkue. Se oli kunnioitettava saavutus eikä meille tullut juuri yli 10 pisteen tappioita. Meiltä puuttui tietynlaista johtajuutta. Meillä oli myös loukkaantumisia ja pelaajia vaihtui, joten nekin vaikuttivat siihen, ettemme saaneet peliämme valmiiksi. Tavoitteena oli kauteen lähdettäessä olla paras puolustava joukkue ja pääsimme lähelle sitä. Se ei vain riittänyt pudotuspeleihin, harmittelee Tuovi.

Viime kaudella Tuovi valmensi Strasbourgissa ja täksi kaudeksi hän siirtyi Pohjois-Ranskaan aivan Belgian rajan tuntumaan Gravelinesin pieneen kaupunkiin. Tuovi nautti kuluneesta vuodesta.

– Tämä on sitä minkä takia elän ja reissaan. Viime vuonna olin Alsacen alueella ja nyt pääsin kokemaan Pohjois-Ranskan kulttuurin. Vaikka ollaan Ranskassa, niin tuntui siltä, että olin ihan eri maassa. Tämä on pieni kylä, joka on fanaattinen koripallokaupunki. On mahtava nähdä miten näin pienessä paikassa onnistutaan kuitenkin saamaan ison budjetin ja tavoitteen joukkue.