Susijengin heittäjätykki pitkään jatkosopimukseen Korisliigaseuran kanssa – ”Tavoiteltavaa riittää”
Vilpas ja Mikko Koivisto ovat sopineet jatkosopimuksesta kevääseen 2021 saakka. Susijengin vakiokasvoihin kuuluvalla heittäjällä oli jo voimassa oleva sopimus ensi kaudesta, nyt sopimukseen sorvattiin myös seuraavat kaksi kautta.
Tuleva kausi on 31-vuotialle Koivistolla jo 9. Korisliigassa. Lisäksi miehellä on kokemusta NCAA:sta, Saksan BBL:stä ja Turkin pääsarjasta. Alkava sesonki on ”Koivarin” kolmas Vilppaan paidassa. Koivisto on pelannut yhteensä 287 Korisliiga ottelua, joissa hän on viimeistellyt keskimäärin 10.1 pistettä ja 3p heitot ovat uponneet kunnioitettavalla 40,1% tarkkuudella. Päättyneellä kaudella Koivisto pelasi Vilppaan paidassa 41 ottelua viimeistellen keskimäärin 7.7pistettä ja 3p heittoprosentti oli 41.0%.
Koivisto kuuluu Susijengin vakiokasvoihin ja on mukana myös tulevana kesänä Henrik Dettmanin johtamassa maajoukkueessa, joka tavoittelee paikkaa MM-karsintojen seuraavaan vaiheeseen. Koivisto on pukenut Suomi-paidan ylleen 106 kertaa.
– Salossa on kaikki asiat hoidettu erittäin hienosti ja olen nauttinut täällä olosta niin kentällä, kuin kentän ulkopuolella. Salohalli on sarjan paras halli ja Vilppaan fanit ovat parhaimmat Suomessa. Näistä syistä tässä vaiheessa uraa oli helppo ratkaisu sitoutua seuraavaksi kolmeksi vuodeksi Vilppaaseen. Nälkää on jäänyt kahdesta edellisestä kaudesta runsaasti, joten tavoiteltavaa riittää jatkoon, Koivisto toteaa Vilppaan sivuilla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NBA:n mestarisuosikki jälleen niskan päällä
- Mikael Jantuselle surkea tappio
- Awak Kuierin peliaika hämmentää
- Taas voitto – New York menee menojaan
- Oklahoma City iski takaisin – Wembanyamalla ei riittänyt
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Levännyt New York aloitti voittoisasti
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Hurja nöyryytys seiskapelissä – konferenssifinaaliparit selvillä
- LeBron James on edelleen liigan halutuin pelaaja – tässä syy:
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- Varoitus muille NBA-joukkueille – täältä tulee Victor Wembanyama
- Awak Kuierin peliaika hämmentää
- Mikael Jantuselle surkea tappio
- NBA:n ”moraalinen finaali” lännessä