© Kuva: Ilari Isotalo

HBA-Märskyn lupaus suuntaa Atlantin taakse – ”Tuntuu sopivalta tasolta jatkaa kehittymistä”

HBA-Märskyssä päättyneellä kaudella pelannut Eetu Villa, 18, lähtee ensi kaudeksi Atlantin taakse yliopistokoripallon pariin Carroll Collegeen.

198-senttinen Villa on Tapiolan Hongan kasvatti, joka tehtaili viime kaudella Divari A:ssa keskimäärin 3,7 pistettä, 2,1 levypalloa ja 0,8 syöttöä ottelua kohden heittäen kolmosensa tarkkuudella 42,9%. Villa siirtyi kasvattajaseurastaan HBA-Märskyn rivistöön ensimmäisen A-poikavuotensa jälkeen.

Villan uusi opinahjo Carroll College pelaa yliopistosarjanaan NAIA:ta (National Association of Intercollegiate Athletics).

– Lähden hyvillä fiiliksillä pelaamaan NAIA:ta. Se tuntuu sopivalta tasolta jatkaa kehittymistä pelaajana. Mukava päästä pitkästä aikaa uuteen ympäristöön, Villa kertoo Koripalloliiton sivuilla.

– Yliopistolta otettiin yhteyttä ja kävin siellä lyhyellä vierailulla. Paikka tuntui hyvältä sekä koripallon että opiskelun kannalta, hän jatkaa.

Villa on pelannut yhteensä 24 ottelua Suomen nuorisomaajoukkueiden paidassa. Hän edusti Sudenpentuja sekä vuoden 2018 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa että historiallisissa vuoden 2017 17-vuotiaiden MM-kisoissa.

Lähde: Koripalloliiton tiedote