Salon Vilppaan pelaajahankinnat kaudelle 2018-2019 jatkuvat ja tällä kertaa vahvistusta tulee korin läheisyyteen. Vilpas teki sopimuksen 198-senttisen David Haughtonin kanssa. 26-vuotias Haughton on jo kokenut Euroopan matkaaja, sillä pelikokemusta vanhalta mantereelta löytyy neljän kauden ajalta. Viime kauden Vilppaan uusi sentteri pelasi Bulgariassa, josta taskuun jäi hopeamitali.

Yhtymäkohtia päättyneeseen kauteen siis löytyy. Viime kesänä Vilpas palkkasi Bulgarian hopeajoukkueesta (BC Beroe) Aaron Jonesin ja jälki oli huikeaa. Korisliigan vuoden ulkomaalaispelaajaksi valittu Jones sai juuri kutsun Boston Celticsin minileirille, joten pieniin saappaisiin Haughton ei astu. Senttejä on Jonesiin verrattuna kahdeksan vähemmän, mutta ilmavuus korin yläpuolella on samaa tasoa.

New Yorkin Greenburghista kotoisin oleva Haughton aloitti ammattilaisuransa Purchase Staten yliopiston jälkeen etelänaapuri Virosta, jossa vierähti kaksi kautta Rakvere Tarvasin paidassa. Kaudella 2014-2015 hän pelasi 35 ottelua tehoin 9.0/8.0 ja kausi 2015-2016 päättyi 32 ottelun jälkeen tilastoihin 10.1/7.9.

Rakveresta Haughtonin tie vei Kreikan pääsarjan Aries Trikallaan, jossa urheilullinen sentteri iski tilastot 5.9/4.8. Viime kauden Haughton pelasi Bulgarian liigan Balkan Botevgradissa, joka osallistui myös FIBA Europe Cupiin. Balkanin kausi päättyi toukokuun lopussa finaalisarjassa 3-1 tappioon Levski Lukoilille ja miehen käteen lyötiin hopeamitali. Bulgarian liigssa Haughtonin tehot olivat 34 ottelussa 7.4/5.2 ja FIBA Europe Cupin kymmenessä pelissä 7.8/6.0.

– Haughton on pick and roll vitonen, joka paikkaa puuttuvat sentit atleettisuudella, räjähtävyydellä sekä hustlella. Hän rullaa erinomaisesti, pelaa renkaan yläpuolella ja on hyvä levypallopelaaja. Hän on jo pelannut kovissa sarjoissa, mutta nyt on tarjolla enemmän vastuuta. Suuri syy aikaiseen sainaamiseen on hänen agenttinsa, joka on sama kuin Aaron Jonesin. Agentti tietää miten hyvin meidän pelisysteemi, erinomaiset heittäjät ja Teemu toimii Haughtonin kaltaisen vitosen kanssa, toteaa Vilppaan päävalmentaja Joonas Iisalo seuran tiedotteessa.

Vilppaan sopimuspelaajat kaudelle 2018-2019: Teemu Rannikko, Juho Nenonen, Mikko Koivisto, Aatu Kivimäki, Miikka Luosmaa, Riku Laine, Henri Kantonen, Leevi-Matias Taimela, Henri Wade-Chatman, David Haughton. Haussa on vielä ulkomailta laitahyökkääjä sekä pelaaja isompaan päähän.