Suomen 20-vuotiaat miehet kohtaavat kahdesti Ruotsin

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kerääntyi kasaan ensimmäisen kerran viime viikolla Kisakallion Susi Training Centeriin ja jatkoi harjoittelemista maanantaina Vantaalla. Joukkue valmistautuu B-divisioonan EM-kisoihin, jotka alkavat Bulgariassa 13. heinäkuuta.
– Ensimmäinen vaikutelma on se, että ikäluokassa on oikeasti kilpailua pelipaikoista kisakoneeseen. Toinen asia on se, että me olemme aika kookas joukkue. Periaatteessa meillä on neljä 210-senttistä ja parimetrisiä yleispelaajia kuusi, päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoo Basket.fi:lle.
– Olemme harjoitelleen ja muistelleet asioita, joita nämä pelaajat ovat oppineet jo All Star -leirityksestä lähtien: pallon painetta ja hyvää siirtymäpeliä molempiin päihin. Siihen on miksattu vähän palloskriinipuolustusta ja muutamaa yksinkertaista hyökkäystä. Eli ihan alkutekijöissä vielä ollaan.
Ruotsi taas valmistautuu A-divisioonan EM-kisoihin ja saapuu Suomeen kokoonpanolla, jota tähdittävät mm. Illinois Staten Elijah Clarance sekä Coastal Carolinaan sitoutunut Ebrima Dibba.
– Katsomme näissä peleissä, että millä tasolla tempopelaaminen on, mutta vielä enemmän tarkkailemme yksittäisiä pelaajia. Nämä Ruotsi-pelit antavat osviittaa, että millä porukalla lähdemme Kroatiaan kovaan turnaukseen.
Kuun vaihteessa 30.6.-2.7. Suomen 20-vuotiaat miehet matkustavat Dubrovnikiin kohtaamaan Kroatian, Slovenian ja Saksan.
20-vuotiaat miehet saavat tänään tiistaina 19.6. Tikkurilan urheilutalossa, Vantaalla vastaansa Ruotsin kello 18.30. Huomenna keskiviikkona 20.6. samat joukkueet mittelevät Töölön Kisahallissa, Helsingissä kello 18.30.
Lähde: Koripalloliiton sivut
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia