Susijengin Mikko Koivisto kovaan kerhoon
Kesällä 2008 Susijengi-debyyttinsä tehnyt Vantaan Pussihukkien kasvatti Mikko Koivisto, 31, kohosi maanantaisen Viro-ottelun myötä pelattujen miesten maaotteluiden top 20 -listalle. Koiviston uran 133. maaottelu oikeuttaa hänet kaikkien aikojen listan 20. sijalle yhdessä Erkki Saariston kanssa.
Koivisto debytoi Susijengissä 27. heinäkuuta 2008 Liettuaa vastaan. Debyyttiottelussaan Koivisto heitti 17 pistettä liettualaislegenda Sarunas Jasikeviciusin vartioinnissa.
Vuosien 2008-18 aikana pelaamassaan 133 A-maaottelussa Koivisto on upottanut 5,1 pistettä ottelua kohden 40,8% kolmen pisteen heittojen onnistumisprosentilla. Koivisto on kuulunut Susijengin kokoonpanoon vuosien 2011, 2013, 2015 ja 2017 EM-kisoissa sekä vuoden 2014 MM-kisoissa.
Mikko Koivisto ja Erkki Saaristo jakavat pelattujen maaotteluiden 20. sijan 133 maaottelullaan. Listalla Koiviston ja Saariston edessä ovat 18. sijalla Klaus Mahlamäki ja Tapio Sten (134), 17. sijalla Kari-Pekka Klinga (135), 16. sijalla Heikki Taponen (137) ja 15. sijalla Mikko Koskinen (138).
– Aika huikeita juttuja. Ei tällaisia tule edes ajateltua, kun ensimmäisiä maaotteluitaan pelaa, Koivisto toteaa Koripalloliiton sivuilla.
– Monta vuotta meni maajoukkuetta fanittaessa ja Hanno Möttölän ja Teemu Rannikon peliesityksiä seuratessa. Uskomatonta ajatella, että ollaan samoissa historiankirjoissa.
Pelattujen maaotteluiden kaikkien aikojen ykkösenä komeilee Susijengin teräsmies Tuukka Kotti (213). Kolmannen sijan Shawn Huff (184) lähestyy vakaasti pitkään ykkössijaa isännöinyttä Jouko Heikkistä (190).
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NBA:n mestarisuosikki jälleen niskan päällä
- Mikael Jantuselle surkea tappio
- Awak Kuierin peliaika hämmentää
- Taas voitto – New York menee menojaan
- Oklahoma City iski takaisin – Wembanyamalla ei riittänyt
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Levännyt New York aloitti voittoisasti
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Hurja nöyryytys seiskapelissä – konferenssifinaaliparit selvillä
- LeBron James on edelleen liigan halutuin pelaaja – tässä syy:
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- Varoitus muille NBA-joukkueille – täältä tulee Victor Wembanyama
- Awak Kuierin peliaika hämmentää
- Mikael Jantuselle surkea tappio
- NBA:n ”moraalinen finaali” lännessä