Kovatasoisessa turnauksessa Dubrovnikissa pelaava Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue taipui turnausta isännöivät Kroatian käsittelyssä 63-74 (29-31).

20-vuotiaiden miesten maajoukkue pisti kampoihin isäntäjoukkueelle ollen puoliajalla vielä kahden pisteen päässä. Kolmas neljännes kuitenkin oli vahvasti kroatialaisten, jotka repäisivät ratkaisevan eron viemällä kymmenminuuttisen 13-23.

– Kroatia teki meidän hyökkäämisestä todella nihkeätä. Heidän peli oli paljon valmiimpaa kuin meidän, päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoi Koripalloliiton tiedotteessa.

Kroatia muun muassa sekoitti pakkaa paikkaprässillä, josta isännät putosivat paikkapuolustukseen ja kolmella erilaisella palloskriinipuolustuksella.

– Meidän pelaajilla ei ollut vielä yhdessä treenattuja ratkaisumalleja tähän, niin se loi epävarmuutta meidän hyökkäyspelaamiseen.

– Kroatia vei ensimmäisen ja kolmannen neljänneksen, kun taas jäi sellainen olotila, että me veimme toista ja neljättä. Meillä kesti liian kauan adaptoitua.

Suomen kärkinimet olivat Edon Maxhuni, joka pussitti 17 pistettä, repi kolme levypalloa ja tarjoili viisi syöttöä sekä sentteri Hannes Pöllä (10/4). Kaksinumeroisia pistelukemia lähellä kävi myös Elias Valtonen (9/4).

Suomi kohtaa turnauksen viimeisessä ottelussaan Slovenian.

Ottelutilastot