Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen viimeinen ottelu kovatasoisessa turnauksessa Dubrovnikissa päättyi voitokkaasti, kun Sudenpennut selättivät Slovenian jatkoajalle venyneessä ottelussa 82-85 (35-31).

Varsinaisella peliajalla Slovenia meni keulille välillä jopa onnekkailla heitoilla. Viimeisen viidentoista sekunnin aikaan slovenialaiset johtivat 72-71 ja onnistuivat purkamaan Sudenpentujen tuplaus- ja rikkomisyritykset vapaaseen lay-upiin.

Ilman aikalisää Suomen pelaajat reagoivat salamannopeasti. Päätyrajasta pallo toimitettiin kentälle ja kahdella syötöllä Elias Valtoselle, joka upotti kolmosen sisään summerin soidessa ja ottelu eteni jatkoajalle.

Bonusajalla suomalaisten osalta tarvittiin vain muutama hyökkäyspään onnistuminen, niin läpi ottelun toiminut rautainen puolustus hoiti lopun itsestään.

– Lähdimme pelaamaan niin, että Robert Bärlund oli isossa roolissa vitospaikalla ja vaihdoimme kaikki palloskriinit. Vastustaja passivoitui ja meidän päätyrajatuplaus toimi todella hyvin, päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoi.

– Muutenkin tämä joukkue on äärimmäisen hyvä puolustusjoukkue, niin henkilökohtaisella tasolla kuin konseptien toteutuksessa.

Suomen pisteistä vastasivat muun muassa Edon Maxhuni (18/4/6 syöttöä) ja Vili Nyman (13/4), kun taas puolustuspäässä erottui Andre Gustavson (6/3), joka tarjoili myös kymmenen koriin johtanutta syöttöä. Myös Bärlund (3/5) sekä Joona Airenne (3/0) käyttivät minuuttinsa hyvin.

Koko parketin paras pistemies oli kuitenkin Elias Valtonen, joka tehtaili 24 pistettä ja viisi levypalloa.

– Eliaksen kohdalla parempaa on vielä odotettavissa. Hänelle ei ole vielä juostu parkettipelejä, mutta se on vielä edessä yhteisen harjoittelun kautta, Lehtonen kertoi.

Dubrovnikin turnauksessa isäntäjoukkue Kroatia voitti jokaisen ottelunsa, kun taas Suomi, Kreikka ja Slovenia pelasivat ristiin voittaen jokainen yhden ottelun.
Ottelutilastot