Susiladiesin Anniina Äijänen on tehnyt sopimuksen Espanjan pääsarjassa Liga Femeninassa pelaavan Cadí La Seun kanssa. 22-vuotias Äijänen siirtyy ammattilaiseksi Xavierin yliopistosta.

Tampereen Pyrinnön kasvatti päätti seniorikautensa keväällä kovamaineisessa Xavierin yliopistossa, jossa hän tehtaili neljännellä kaudellaan keskimäärin 7,9 pistettä ja 4,2 levypalloa ottelua kohden. 189-senttinen Äijänen pelasi Xavierin paidassa päättyneellä kaudella 30 ottelua ollen aloitusviisikossa jokainen kerta.

– Hyvillä fiiliksillä siirryn ammattilaiseksi, olen innoissani tulevasta kaudesta. On kiva palata Eurooppaan ja päästä haastamaan itseään ja kehittymään noin kovassa liigassa, Äijänen kommentoi siirtoaan Koripalloliiton tiedotteessa.

Viralliselta nimeltään Associació Esportiva Sedís Bàsquet, mutta sponsorointisyistä nimellä pelaava Cadí La Seu sijoittui viime kaudella Liga Femeninassa seitsemänneksi jääden täpärästi pudotuspelien ulkopuolelle.

– Tavoitteena on päästä pelaavaan kokoonpanoon ja auttaa joukkuetta voittamaan. Meillä tulee olemaan nuori joukkue verrattuna liigan kärkipäähän ja odotuksena joukkueelle on paikka pudotuspeleihin, Äijänen kertoo.

Ennen siirtymistään NCAA-parketeille Äijänen pelasi kaksi kautta Naisten Korisliigaa BC Nokian ja Forssan Alun riveissä. Naisten maajoukkueessa hän on pukenut ylleen Suomen paidan kaksikymmentä kertaa.

– Anniina edustaa uutta ja modernia suomalaista pelaajatyyppiä: isokokoinen, urheilullinen, monipuolinen ja erittäin fiksu, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen kertoo.

– Hän on myös malliesimerkki strategiastamme: yliopiston kautta lisäpotkua uralla, siitä Eurooppaan hyvään sarjaan ja ammattilaiseksi. Onnittelut Äijälle!