BC Nokian toinen yhdysvaltalaispelaaja tulee Sean O’Maran tapaan Xavierista, kun Malcolm Bernard, 24, ja Näädät ovat tehneet pelaajasopimuksen ensi kaudesta. 198-senttinen Bernard pelaa tällä hetkellä Australiassa.

Bernard aloitti yliopistouransa Charleston Southernissa, josta hän siirtyi Florida A&M:n kautta seniorivuodekseen 2016/17 Xavierin yliopistoon. Floridassa Bernard pelasi vahvan juniorikauden 14,4 pisteen, 7,0 levypallon, 4,3 syötön ja 2,3 riiston keskiarvoilla.

Viimeisellä NCAA-kaudellaan Bernard esiintyi Xavier Musketeersin paidassa 38 kertaa, joista 35 aloitusviisikossa. Tilastoiksi syntyivät 6,6 pistettä, 4,1 levypalloa ja 1,9 syöttöä ottelua kohden.

Xavier-kaudellaan Bernard pelasi yhdessä Sean O’Maran kanssa. Näätien ja O’Maran välisestä pelaajasopimuksesta tulevaksi kaudeksi tiedotettiin kesäkuun puolessa välissä.

– Malcolm ja Sean ovat hyviä ystäviä ja on tietenkin helpompi tulla ensimmäistä kertaa Eurooppaan, kun joukkueessa on valmiiksi tuttu kasvo, Näätien päävalmentaja Ville Tuominen kertoo seuran tiedotteessa.

– Malcolm on pyörinyt listallamme koko kesän ja Seanin sopimuksen myötä myös hänen mielenkiintonsa meitä kohtaan kasvoi merkittävästi. Molemmat tuntuvat olevan aidosti nälkäisiä jätkiä ja arvostavat mahdollisuutta luoda itselleen nimi Euroopassa enemmän kuin sopimuksen dollarisummaa, joten sopimukset syntyivät hetkessä.

– Uskon, että meillä alkaa olla kasassa nippu jätkiä, jotka oikeasti haluavat pelata Näädät-logo paidassaan. Se edesauttaa hurjasti sitä miten saamme luotua keskinäisiä kemioita, joukkuehenkeä ja harjoituskulttuuria.

Valmistumisensa jälkeen Bernard pelasi kolme cup-ottelua Argentiinassa, josta hän siirtyi NBA:n G Leaguen Grand Rapids Driveen. G Leaguessa peliaikaa ei löytynyt odotetusti ja Bernard pelasi vain 15,2 minuuttia ottelua kohden 3,0 pisteen ja 3,1 levypallon keskiarvoilla.

Tällä hetkellä Bernard pelaa Australissa Rockhampton Rocketsissa QBL:ää (Queensland Basketball League), jossa yhdentoista pelin aikana hän on tehnyt keskimäärin 29,8 pistettä, 6,3 levypalloa ja 3,7 syöttöä ottelua kohden.

– Hän on erittäin monipuolinen kaveri, joka meillä tulee pelaamaan paikkoja 1-3. Hän pystyy käsittelemään palloa, luomaan heittopaikkoja itselleen ja muille, on takamieheksi pitkä ja ulottuva, pystyy puolustamaan eri pelipaikkoja sekä tulee auttamaan meitä levypallopelissä, Tuominen kertoo.

– Floridassa hän oli vielä pelinrakentaja ja siirryttyään pikkukoulusta Xavieriin hän oli pelipaikkojen 2-3 ”glue guy”, joka puolusti vastustajan parasta pelaajaa ja pelasi käytännössä niin kauan kuin vain jaksoi. Nyt Australiassa hän on taas pallollisessa roolissa ja joutuu luomaan kaikki heittopaikkansa itse.

– Odotan, että voitamme mestaruuden, että annan kaikkeni, mitä minulla on ja autan joukkuetta mahdollisimman paljon, Bernard kommentoi Nokialle saapumistaan,

Kun O’Mara ja Bernard pelasivat yhtä aikaa Xavierissa, niin Musketeers kaatoi NCAA:n lopputurnauksessa Lauri Markkasen Arizonan ja eteni Elite Eightiin asti.

Näätien tämänhetkinen kokoonpano kaudelle 2018/19 on Vuk Malidzan, Malcolm Bernard, Sean O’Mara, Niko Mattila, Daniel Dolenc, Aapeli Alanen, Teemu Sulonen, Aleksi Kantonen, Waltteri Mäkelä, Antti Ahonen ja Hugo Boman. Joukkuetta täydennetään vielä Dragan Labovicilla.