NBA:ssä nähtiin jättikauppa – supertähdet vaihtoivat joukkueita
Kuva: Getty Images
Pitkään Kawhi Leonardin ympärillä jatkunut saaga on vihdoin saanut päätöksensä, kun Leonard siirtyy Toronto Raptorsin riveihin. San Antonioon matkaa vastaavasti Toronton ykköspelaaja DeMar DeRozan.
Kaupan yhteydessä Danny Green siirtyy San Antoniosta Torontoon ja itävaltalaissentteri Jakob Pöltl San Antonioon. Lisäksi San Antonio saa Torontolta ensi kesän ykköskierroksen varausvuoron.
Leonardin ja San Antonion välit tulehtuivat viime kauden aikana, kun osapuolet olivat erimielisiä Leonardin reisivamman vakavuudesta. Leonard pelasi viime kaudella ainoastaan yhdeksän ottelua ja oli kieltäytynyt tekemästä jatkosopimusta San Antonion kanssa, joten seuran oli pistettävä tähtipelaajansa lihaksi, mikäli se meinasi saada jotain vastineeksi.
Leonard on pelannut kaikki seitsemän kauttaan San Antoniossa ja voitti seuran riveissä kertaalleen mestaruuden ja hänet valittiin myös finaalien MVP:ksi. Hän on kaksinkertainen NBA All Stars -pelaaja sekä valittu kahdesti NBA:n parhaaksi puolustavaksi pelaajaksi.
31-vuotias Green aloitti NBA-uransa vuonna 2009 Clevelandissa, mutta siirtyi seuraavana vuonna San Antonioon, jossa hän voitti yhden mestaruuden.
28-vuotiaan DeRozanin NBA-ura käynnistyi vuonna 2009 ja hän on pelannut koko ajan Torontossa ollen tulokaskautensa jälkeen joukkueen ehdottomia avainpelaajia. Uransa aikana hän on tilastoinut keskimäärin 19,7 pistettä, 3,9 levypalloa ja 5,2 syöttöä.
22-vuotias Pöltl on pelannut NBA:ssa ja Torontossa kaksi kautta. Viime kaudella hän tilastoi keskimäärin 6,9 pistettä ja 4,8 levypalloa ottelua kohden.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kova väite: Joel Embiidin kuntoon on tullut merkittävä muutos
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Kataja Basket vahvistuu energisellä ja ulottuvalla sentterillä
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”