Supertähtien kaupassa omat ongelmassa – siirto hiertää molempia

NBA:ssa nähtiin iso paukku, kun Kawhi Leonard siirtyi Torontoon ja Torontosta San Antonioon matkasi DeMar DeRozan. Molemmille tähtipelaajille siirto on aiheuttanut runsaasti närää.
Toronto oli pitkään yksi kärkiehdokkaista Leonardin saamiseksi riveihinsä, vaikka Leonard edustajineen ilmoitti, ettei Leonard halua missään nimessä mennä pelaamaan Torontoon. Los Angelesista kotoisin oleva Leonard on edustajiensa välityksellä myös tehnyt selväksi, että hänen halunsa on pelata tulevaisuudessa kotikaupunkinsa Lakersin riveissä. Leonardista tuleekin ensi kesänä vapaa agentti, joten Toronto saattaa menettää tähtihankintansa heti jo yhden kauden jälkeen tai yrittää kaupata hänet talven aikana, mikäli Leonard tekee selväksi, ettei hän aio jatkaa Torontossa.
DeRozan sen sijaan ilmaisi mielipiteensä siirrosta Instagramin storyssa.
– Kun kerrotaan yksi asia ja tulos on toinen. Et voi luottaa heihin. Tässä pelissä ei ole lojaalisuutta. Sinut myydään nopeasti ilman juuri mitään…Kohta ymmärrät…Älä häiritse, DeRozan kirjoitti ESPN:n mukaan.
DeRozanin harmistus kumpuaa siitä, että hänelle oli vasta joulukuussa kerrottu hänen olevan seuran tulevaisuuden kulmakivi, joka voi johdattaa heidät jontain päivänä mestaruuteen.
Oman mielenkiintonsa tuo se, että USA:n maajoukkue kokoontuu lähiaikoina minileirille. Joukkuetta valmentaa San Antonion päävalmentaja Gregg Popovich ja sekä DeRozanin että Leonardin odotetaan osallistuvan leirille.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tuomas Iisalo kesälomille – jatkosta ei tietoa
- Korisliigan finaalit alkoivat pieksäjäisillä
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Korisliigan finaalit alkoivat pieksäjäisillä