Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi niukasti vieraskentällä Liettualle 68-62 (33-29).

Vielä noin pari minuuttia ennen loppusummeria Suomi oli niukassa johdossa, mutta Liettua oli liettualaisen rutinoitunut ratkaisuhetkillä. Kotijoukkue junttasi palloskriinien kautta kolme helppoa koria ja nappasi johdon itselleen.

Sudenpennut sai tämän jälkeen tarvittavat stopit puolustuksessa, mutta tällä kertaa hyökkäyspäässä korit jäivät tekemättä ja Liettua pääsi juhlimaan voittoa.

– Kaveri oli loppuhetkillä parempi, ei mitään selittelyjä. He käyttivät paikkansa, me emme, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä aloitti Koripalloliiton tiedootteessa.

– Läpi ottelun ja lopussa meillä oli hirveästi kommunikaatio- ja merkkausvirheitä palloskriinipuolustuksessa. Nyt vastassa oli joukkue, joka osasi hyökätä meidän puolustusta vastaan. EM-kisoja silmäillen sitä pitää harjoitella lisää, Räikkä lisäsi.

Suomen osalta kivijalat olivat kunnossa: aggressiivinen puolustus aiheutti ongelmia liettualaisille ja nopeat hyökkäykset lähtivät ripeästi toiseen päähän. Voitto ratkesikin viimeistelyssä, kun suomalaiset heittivät kakkosensa kehnosti 16/51 (31,4%).

– Tietenkin tämä jää hampaankoloon. Meillä oli kaikki eväät hoitaa peli niin, ettei sitä ratkaista viimeisillä hetkillä, mutta tänään ei siihen kyetty.

Teresa Seppälä (17/3/4 riistoa) oli Suomen osalta ottelun hahmo, jolle taustatukea antoivat nuoren uransa parhaan maaottelun pelannut Maiju Sarajärvi (10/3) ja vaikeilla hetkillä joukkuetta kantanut Ilona Sutinen (14/1).

Suomi kohtaa Liettuan uudestaan varhaispelissä kello 12:00.

– Harjoitteluun ei ole aikaa, joten huomiseen mennään vanhoilla eväillä. Katsotaan, jos pystyisimme vähän parempaan, Räikkä kiteytti.

Ottelutilastot