Suomalaistähti jatkaa Korihaissa – ”Projekti on tärkein asia”

Uudenkaupungin Korihait on solminut kauden 2018-19 kattavan pelaajasopimuksen Marius Van Andringan kanssa. 24-vuotias heittävä takamies pelasi viime kaudella Korisliigaa uusikaupunkilaisväreissä yhteensä 31 ottelun verran 10,2 pisteen ja 1,7 syötön keskiarvoilla.
Van Andringan oli määrä siirtyä tulevaksi kaudeksi Ranskan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaan La Rochellen joukkueeseen, kun paikallinen koripalloliitto päätti pudottaa joukkueiden ulkomaalaiskiintiötä yhdellä pelaajalla. Van Andringan kaksoiskansalaisuudesta huolimatta hänet lasketaan Ranskan sarjassa ulkomaalaiseksi ja jo olemassa ollut sopimus jouduttiin purkamaan.
– Tämän tultua ilmi otin häneen heti yhteyttä ja tiedustelin kiinnostuksesta jatkaa Korihaissa. Kun keskusteluihin päästiin, asia eteni lopulta hyvin nopeasti. On hienoa, että Marius halusi haastavan viime kaudenkin jälkeen jatkaa Korisliigassa nimenomaan meillä, sanoo Korihaiden varapuheenjohtaja Timo A. Järvinen seuran sivuilla.
Van Andringa itse lähtee alkavaan kauteen hyvillä fiiliksillä ja kertoo halunneensa jäädä uudistuvaan organisaatioon.
– Projekti on tärkein asia. Jos on projekti, on myös aito tavoite muuttaa toimintatapoja ja sitä kautta mahdollisuus pelata voittavaa koripalloa. Myös rakentuva joukkue vaikuttaa mielenkiintoiselta. Korihait on rekrytoinut hyviä suomalaisia, joiden kanssa pelaamisesta tulen nauttimaan varmasti. Tietysti myös Marion (Edwards) tuleminen joukkueeseen helpotti päätöstä.
Onnistunut treenikesä on nostanut Marius Van Andringan odotukset tulevan kauden suhteen korkealle.
– Ja kukapa ei haluaisi pelata Suomen Kaliforniassa, hän kuittaa hymyssä suin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA-tähti sai sopimuksen – palkka tippuu reilusti
- Kataja vahvistui uudella jenkillä
- Rahakkaasta NBA-tähdestä huonoja uutisia
- Ranskan NBA-supertähdestä huojentava uutinen
- Suomi taipui Espanjalle EM-finaalissa
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Rahakkaasta NBA-tähdestä huonoja uutisia
- Ranskan NBA-supertähdestä huojentava uutinen
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia
- Suomi taipui Espanjalle EM-finaalissa
- Kataja vahvistui uudella jenkillä
- NBA-tähti sai sopimuksen – palkka tippuu reilusti