Lauri Markkanen valmistautuu parhaillaan toiseen NBA-kauteensa ja katsoo luottavaisena joukkueen rakentamista. Markkanen uskoo Bullsin mahdollisuuksiin parantaa tällä kaudella.

Chicago sai kesän varaustilaisuudessa seitsemäntenä Wendell Clarkin, jota Markkanen pitää hyvänä kaappauksena. Lisäksi ensimmäiseltä varauskierrokselta mukaan tarttui Chandler Hutchison ja joukkue hankki myös Jabari Parkerin kesän aikana riveihinsä.

– Mielestäni olemme tulleet paremmaksi. Pidin Wendelliä top5-valintana ja olen iloinen, että hän putosi meille. Hän on iso kaveri, joka pystyy tekemään monia eri asioita hyvin, joten hänestä on varmasti hyötyä minun pelilleni ja meille. Odotan pääseväni pelaamaan hänen kanssaan, Markkanen kertoo Chicago Tribunen haastattelussa.

– On luonnollisesti loistava saada Jabari tänne. Hän on lahjakas pelaaja. Hänellä on ollut joitain loukkaantumisia, mutta se ei poista häneltä mitään. On hienoa saada hänet kotiin, Markkanen toteaa chicagolaiskasvatista.

Bulls rakensi viime kaudella selkärankansa Markkasen, Zach LaVinen ja Kris Dunnin ympärille. Kolmikon pelatessa yhdessä yhteistä säveltä ei kuitenkaan löytynyt kuin ajoittain. Nyt joukkueeseen on liittynyt Carter, joka on kykenevä pistenikkari, kun taas Parker on lähinnä pisteiden tekijä ja tykkää olla pallossa. Päävalmentaja Fred Hoibergilla riittääkin pohdittavaa siitä miten hyökkäyspelaaminen saadaan yhtenäiseksi.

– Emme ole siitä huolissamme. Yritämme vain voittaa. Tiedän, että kun pelaamme oikealla tavalla, jokainen saa heittonsa. Jos jollain on huono peli, meillä on monta eri jätkää joille mennä.