NBA:n hallitsevan MVP:n James Harden osallisuutta baarikärhämään tutkitaan poliisin toimesta.

Tapahtumat juontavat juurensa Scottsdalessa, Arizonassa, olevaan yökerhoon, jossa Hardenin seurueen ajautuneen tappeluun mieshenkilön kanssa. Tilannetta kuvannut nainen kertoo, että Harden nappasi häntä ranteesta ja otti hänen puhelimensa heittäen sen katolle, ettei nainen pääsisi raportoimaan asiasta juorusivustoille. Nainen sai kuitenkin puhelimensa takaisin ja kertoi tarinansa TMZ Sportsille, joka on myös julkaissut videon.

Nainen kertoo Hardenin maksaneen hänelle 500 dollaria. Nainen kävi myös sairaalassa näyttämässä rannettaan. Videosta on kuitenkin vaikea päätellä onko kyseessä Harden tai hänen osallisuuttaan tappeluun. Poliisi tutkii tällä hetkellä tapauksen kulkua.

Harden on yhdistetty ennenkin yökerhotappeluihin. Legendaarisen NBA-pelaaja Moses Malonen poika väitti Hardenin maksaneen houstonilaisen strippiklubin portsarille 20 000 dollaria, jotta tämä pahoinpitelisi Malonen. Syy oli Malonen mukaan hänen Facebook-viestinsä, jossa hän kritisoi Hardenin nimeä kantaneen koripallokoulun hintoja. Portsari tuomittiin 35 vuodeksi vankeuteen, mutta poliisi ei löytänyt tapauksessa yhteyttä Hardeniin.