Keskiviikon kotiottelussaan Liettuan nujertanut Susijengi-tusina vahvistettuna Tuukka Kotilla ja Ville Tahvanaisella matkustaa Latviaan viimeiseen valmistavaan maaotteluunsa ennen MM-karsintojen alkua. Latvia isännöi Susijengiä Riiassa perjantai-iltana.

Susijengi kukisti Latvian syksyn kotiavauksessaan Espoo Metro Areenalla viikko sitten 80-73 ja peittosi nuoriso-osastollaan liikkeellä olleen Liettuan eilen lukemin 103-75.

Perjantaina luvassa on pari pykälää kovempi haaste, kun Euroliiga-kaksikkonsa Janis Timma-Janis Strelnieks takaisin harjoitusvahvuuteensa saanut Latvia hakee revanssia Susijengistä Riiassa kaikkien aikojen koripallohuumaa elävän latvialaisen kotiyleisön edessä.

– Nuoremmat pelaajamme ovat käyttäneet ennakkoluulottomasti heille tarjoutuneet paikat. Niin kauan, kuin olemme pelanneet aktiivisesti, rohkeasti ja aggressiivisesti kansainvälisellä pelitempolla, pelimme on näyttänyt oikeinkin lupaavalta, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann miettii Koripalloliiton tiedotteessa.

– Meillä on vielä viikko aikaa saada paketti kasaan ennen MM-jatkokarsintojen alkua. Perjantain ottelu on tässä prosessissa jälleen tärkeä tasonmittari.

Susijengi lähtee Latviaan samalla miehistöllä kuin keskiviikon Liettua-otteluun vahvistettuna paluuta pelikentille tekevällä Tuukka Kotilla ja susidebyyttinsä viikko sitten tehneellä U18-maajoukkueen pistetykillä Ville Tahvanaisella. Kokoonpanosta puuttuvat kuitenkin edelleen Petteri Koponen, Sasu Salin ja Erik Murphy.

Latvia ja Susijengi kohtaavat Riiassa perjantaina 7.9. klo 19:00.

Susijengi Latviassa 6.-7.9.

# Nimi Pituus Syntynyt Seura
3 Antti KANERVO 192 12.4.1989 KK Stjarnan (ISL)
5 Alex MURPHY 206 3.6.1993 KK Szolnoki Olaj (HUN)
7 Shawn HUFF 198 5.5.1984 Fraport Skyliners (GER)
12 Matti NUUTINEN 200 6.5.1990 CB Oviedo (ESP)
10 Tuukka KOTTI 205 18.3.1981 Helsinki Seagulls
16 Anton ODABASI 206 8.8.1995 free agent
18 Mikael JANTUNEN 204 20.4.2000 HBA-Märsky, Helsinki
19 Ville TAHVANAINEN 193 30.6.2000 HBA-Märsky, Helsinki
22 Carl LINDBOM 206 10.11.1991 free agent
25 Juho NENONEN 202 12.9.1987 Salon Vilpas
31 Jamar WILSON 185 22.2.1984 BC Lietkabelis (LTU)
32 Matias OJALA 199 20.7.1989 Kataja Basket, Joensuu
34 Fiifi AIDOO 189 5.4.1996 Ura Basket, Kaarina
41 Topias PALMI 194 26.8.1994 Kataja Basket, Joensuu

Päävalmentaja Henrik Dettmann
Valmentaja Jukka Toijala
Valmentaja Lassi Tuovi
Valmentaja Mikko Larkas
Valmentaja Jussi Hirvonen