Korisliigaseuran kotikenttä tulvii – kauden alku vaarassa

Kouvojen tulevaan pelikauteen valmistava jakso sai tummia pilviä taivaalle, kun sunnuntaina kesken poikien A-junioreiden karsintaturnauksen vesi tulvi Jatke Areenan parketille.
Syitä ja seurauksia tutkitaan tällä hetkellä Kouvolan kaupungin toimesta. Selvää on kuitenkin se, että hallissa ei voida pelata tälle viikolle kaavailtuja harjoituspelejä. Miesten harjoituspeli perutaan ja naisten pelataan Kuusankosken urheilutalolla keskiviikkona klo 18.30.
– Muista tulevista harjoituspeleistä ja Jatke Areenan kuulumisista kerromme heti, kun saamme lisätietoja sanoo Kouvojen toiminnanjohtaja Jari Hautala seuran sivuilla.
Kouvolan kaupungin tiedotteen mukaan Mansikka-ahon urheiluhallissa on tapahtunut kovan rankkasateen seurauksena viemäristön kautta tulvinut vesivahinko. Tarkempaa vahingon syytä ja sen vaikutuksia selvitetään parhaillaan. Hallin käyttäjille etsitään vaihtoehtoisia tiloja.
– Mansikka-ahon palloiluhallin käyttäjille etsitään vaihtoehtoisia tiloja, kunnes tiedetään tarkalleen tutkimusten tuloksia ja mahdollisia jatkotoimenpiteitä sekä aikatauluja, sanoo liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia