Seurahistoriansa ensiaskeleita kansainvälisillä parketeilla ottanut Kauhajoen Karhu Basket voitti myös toisen osaottelun CSM Oradeaa vastaan. Oradean kiihkeässä lauantai-illassa Karhu Basket kaatoi isäntäjoukkueen koriluvuin 80–74 (43–41).

Näin Karhu Basket marssi Mestarien liigan toiselle karsintakierrokselle yhteiskoriluvuin 167–158, kun torstainen kohtaaminen Kauhajoella päättyi 87–84 (45–36).

Kohtaaminen Romaniassa oli monivaiheinen. Romanian hallitseva mestari pelasi ajoittain kuin hurmoksessa. Hetken jo näytti, että kauhajokelaisten seikkailu Euroopassa päättyy toiseen otteluun.

Lähes 50 Oradeaan matkannutta oranssipaitaista kannattajaa sai kuitenkin Karhu Basketin huimaan kiriin. Viimeinen neljännes päättyi vierasjoukkueen hyväksi hienosti 19–7.

– Tämä oli kova ottelu, kuten odotimme. Aivan kuin oli ensimmäinenkin kohtaaminen, jonka voitimme kotona vain kolmella pisteellä, takamies Bojan Sarcevic puhalsi ottelun päätyttyä Koripalloliiton tiedotteen mukaan.

– Tiesimme, että paineet kasaantuvat heille, jos pysymme lopussa mukana ottelussa. Näin tapahtui ja hoidimme homman viimeisellä neljänneksellä eduksemme. Suuri kiitos kannattajillemme, jotka saapuivat Romaniaan ja antoivat meille energiaa.

Karhu Basketin tehokkain oli Kazembe Abif 24 pisteellään. Durrell Summers tulitti19 ja Michael Moser 12. Ikitaistelija Rene Rougeaun tilastorivi oli tasainen: yhdeksän pistettä, kuusi levypalloa sekä viisi syöttöä. Myös takamiestaituri Sarcevic oli tutun tehokas: 8/8/7.

Karhu Basketin taival Mestarien liigassa jatkuu toisella karsintakierroksella jo tiistaina Bulgariassa Levski Lukoilin vieraana.

– Odotamme toiselta kierrokselta hyviä otteluita. Pitää muistaa nauttia näistä hetkistä. Vastassa on hyvä joukkue. Parempi joukkue menee varmasti jatkoon, Sarcevic totesi.

– Toteutimme pelisuunnitelmaamme molemmissa osaotteluissa erinomaisesti. Olen todella ylpeä joukkueestamme. Tämä oli meille erittäin iso voitto suurta joukkuetta vastaan, Karhu Basketin päävalmentaja Jussi Laakso iloitsi.

Laakson mukaan toisella karsintakierroksella odottaa vähintään yhtä kova haaste.

– Tämä kaikki on meille kaikille uutta; seuralle, pelaajille, kannattajille ja taustajoukoille. Nämä ottelut merkitsevät koko kauhajokelaiselle koripalloyhteisölle paljon. Matkaamme suoraan Romaniasta Bulgariaan, emme siis käy tässä välissä Suomessa. Tiistaina edessä on jälleen uusi mielenkiintoinen haaste.