Naisten maajoukkueen sentteri Sofia Pelander aloittaa Norrköpingissä neljännen kautensa. Viime kauden päätteeksi hän puntaroi vaihtoehtojaan ja päätti jatkaa vielä yhden kauden tutuissa maisemissa.

– Viihdyn täällä tosi hyvin, seura on tosi ammattimainen ja olosuhteet ovat huippuluokkaa. Minulla on vuosi vielä koulua jäljellä, niin on mukavampi saada koulu samalla pakettiin ja ensi vuonna voi sitten katsella muita vaihtoehtoja, Pelander toteaa sopimuksensa taustoista Koripalloliiton tiedotteessa.

Viime kaudella Pelander kuntoutti alkuvuoteen saakka pahaa polvivammaa, mutta palasi loppukaudesta pelikentille. Nyt hän on saanut alleen ehjän harjoituskesän ja uhkuu intoa uuden kauden alla.

– Kroppa tuntuu tosi hyvältä ja olen innoissani. Olin maajoukkueen kanssa muutaman viikon ja sain hyvän kesän alle. Sarja alkaa lauantaina ja mielestäni joukkue on valmis.

Viime kevään jälkeen Norrköping on kokenut paljon muutoksia. Tietynlainen kolmen vuoden projekti tuli päätökseen, jonka jälkeen joukkueessa vaihtuivat sekä valmentaja että pelaajarunko.

– Uusi päävalmentaja teki kolmen vuoden sopimuksen ja kerroin haluavani olla mukana ensimmäisen vuoden tässä uudessa projektissa. Uusi valmentaja on tuonut uusia juttuja ja joukkueessa on myös uusia pelaajia. Ne tuovat sellaista mukavaa lisämaustetta eikä tunnu siltä, että on jämähtänyt paikoilleen. Opin varmasti paljon uutta tämän kauden aikana.

Viime kaudella Norrköping sijoittui runkosarjassa seitsemänneksi ja putosi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Uumajalle suoraan kahdessa ottelussa. Tällä kaudella Pelander haluaa päästä vähintään askeleen ylöspäin.

– En ole koskaan Ruotsissa päässyt välieriin ja vähintään sinne haluaisin päästä. Tulossa on mielenkiintoinen kausi. Toivottavasti pystymme yllättämään joitakin meitä paperilla kovempia joukkueita meidän aggressiivisella ja hieman jopa kaaosmaisella koriksella, Pelander naurahtaa.

Norrköping aloittaa kautensa lauantaina IK Eos:n vieraana ja Norrköpingin pelaa peräti kolme ensimmäistä peliään vieraskentällä.

– Sille ei voi mitään, mutta sitten kun pääsemme kotikentällemme, niin olemme varmasti valmiina, Pelander heittää.