Anissa Pounds, 25, otti ensimmäisen askeleensa ammattilaiskentillä Espanjassa, kun hän edustaa tulevalla kaudella Liga Femenina 2:ssa pelaavaa Club Maristas Corunaa.

Pounds aloittaa ensimmäisen kautensa ammattilaisena Euroopan kentillä. Pounds odottaa antoisaa vuotta.

– Tosi innoissani olen ensi kaudesta. Hauskaa kokea ja oppia taas jotain uutta. Espanjassa koripallo on vähän erilaisempaa kuin Suomessa, niin on kiva päästä pelaamaan eri tyylillä ja samalla saamaan uusia juttuja omaan peliin, Pounds kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.

Pounds pelasi neljä vuotta USA:n yliopistossa Arkansas Tech Universityn joukkueessa, jonka jälkeen hän palasi takaisin Suomeen juhlien keväällä Peli-Karhujen kanssa Korisliigan mestaruutta. Nyt aika oli kypsä lähteä kokeilemaan siipiä Euroopan kentille.

– Ulkomaat ovat aina olleet tavoitteeni. Jenkkivuosien jälkeen pohdin pitkään mitä teen. Olin neljä vuotta poissa Suomesta ja tuntui, että jäin hirveästi paitsi kaikesta, joten päätin jäädä Suomeen vuodeksi. Oli ihanaa olla lähellä perhettä ja nyt on sitten aika taas uusien tuulien.

Sopeutuminen uuden joukkueen riveihin on mennyt hyvin.

– Joukkueesta olen saanut todella hyvän kuvan. Joka päivä mennään kovaa ja kilpaillaan. Vielä on hiomista, että päästään sille tasolle mihin haluamme, mutta joka päivä on kehitystä. Sarjassa on joukkueita, jotka ovat todella kovia ja heillä on tavoitteita nousta. Niissä pääsee jo katsomaan, että missä itse menemme, miettii Pounds.

Liga Femenina 2 pelataan kahdessa 14 joukkueen lohkossa, joissa runkosarjan päätteeksi lohkojen neljä parasta pelaavat pudotuspelit ja lohkovoittajat nousevat ensi kaudeksi pääsarjaan. Maristas Coruna lähtee nousijajoukkueena kauteen maltillisin tavoittein.

– Joukkueen tavoite on pelata omaa peliä ja lähteä voittamaan jokaista ottelua. Joka päivä menemme joukkueena hurjasti eteenpäin ja se on tällä hetkellä päätavoite.

– Oma tavoitteeni on tietenkin kehittyä pelaajana ja auttaa joukkuetta niin paljon kuin pystyn. Haluan ehdottomasti saada täältä kaiken irti minkä pystyn, Pounds linjaa.