LeBronin Jamesin kotiavaus päättyi nyrkkitappeluun – James Harden hurjassa vireessä
James Hardenin johtama Houston Rockets aiheutti Los Angeles Lakersille sen kauden toisen tappion sunnuntaiaamuna Suomen aikaa lukemin 124-115. LeBron Jamesin debyytti kotiyleisön edessä tullaan muistamaan kuitenkin aivan muista asioista.
Ottelu kuumeni viimeisellä neljänneksellä Lakersin Brandon Ingramin rikkoessa heittotilanteessa Hardenia. Tilannetta seuranneessa torikokouksessa Houston-tähti Chris Paul tökkäsi Lakesin Rajon Rondoa silmään, johon pelintekijä vastasi välittömällä lyönnillä Paulin kasvoihin.
Paul, Rondo ja Ingram ajettiin seuranneen nujakan myötä ulos ottelusta. James itse toimi tilanteessa rauhoittelijana ottamalla Paulin kainaloonsa ja vieden tämän lopulta tilanteesta syrjään.
Paul väitti ottelun jälkeen Rondon sylkeneen tätä kasvoille, mutta Rondo kiisti syytökset.
– Edes kaduilla ei näe noin räikeää epäkunnioitusta. Sitä ei voi hyväksyä, Rocketsin Carmelo Anthony kommentoi mahdollista sylkemistä ottelun jälkeen ESPN:n mukaan.
Itse ottelun ykkösnimi oli vähemmän yllätten Rocketsin James Harden, joka pussitti 36 pistettä. LeBron upotti kotiavauksessaan 24 pistettä, antoi viisi syöttöä ja poimi viisi levypalloa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Donald Trump teki koripallohistoriaa
- Sokkisiirto: Hallitsevalle mestarille aikamoinen vahvistus
- Miikka Muurinen avautui – tämän takia hän valitsi Arkansasin yliopiston
- Sasu Salin sai pettyä karusti
- Näin hurjasti saa pulittaa NBA-finaalien lipuista
- New York tarraa vahvasti mestaruuteen
- NBA:n finaaleissa asetelmat keikahtivat täysin
- Näkökulma: Lauri Markkasen joukkue ei saa päästää tätä superlupausta käsistään
- New York Knicksin Jalen Brunson teki historiaa
- Hurjaputkinen New York yllätti Wembanyaman