Korisliigassa saatiin kierros päätökseen sunnuntaina kahden ottelun voimin.

Uudenkaupungin Korihait esitti erinomaisen esityksen kotiparketillaan Kouvolan Kouvoja vastaan. Korihait johti ottelua alusta loppuun ja voitti ottelun 95–88 (52–37).

Ensimmäisellä puoliajalla Korihaiden koriin johtavien syöttöjen määrä oli peräti 17. Luku kertoo oivallisesta joukkuepelaamisesta.

Toisella puoliajalla Kouvot hyökkäsi laadukkaasti ja puolusti entistä aggressiivisemmin. Samalla Korihaiden pelaaminen vaikeutui, lopulta syöttöjä kertyi kotijoukkueelle koko ottelussa 26.

Korihaiden kauden murheena ovat olleet heikot kolmannet neljännekset. Hetken jo näyttikin, että samainen taika jatkuu. Korihait onnistui kuitenkin taistelemaan kolmannen jakson lukemiin 21–29. Suoritus oli kuin torjuntavoitto ja piti Kouvot seitsemän pisteen takamatkalla.

Päätösneljänneksellä Kouvot ei saanut millään kurottua eroa umpeen. Näin Korihait otti kauden toisen voittonsa, tälläkin kertaa kotikentällään.

Korihaiden tehokkain oli heittokone Topias Kuukkanen, jonka energinen pelaaminen tuotti komeat 21 pistettä. Toinen takamies Mario Edwards kutitteli tripla-tuplaa: 17/7/8.

Kouvoista 19 pisteeseen ylsivät kapteeni Ville Kaunisto sekä Brian Asbury.

BC Nokia pelasi loistavat 30 minuuttia

BC Nokia pelasi varsin tasapainoisen kotiottelun Lapuan Kobrien vieraillessa. BC Nokia voitti koriluvuin 93–81 (43–30).

Avauspuoliajalla BC Nokia luotti tuttuihin vahvuuksiinsa. Nokialaiset pelasivat palloa surutta isoille senttereilleen korin alle. Sean O’Mara ja Dragan Labovic pääsivät viimeistelemään hyvistä asemista tai jakamaan palloa sisältä omille heittäjilleen ja leikkaajille.

Kolmannella jaksolla BC Nokia johti jo parhaimmillaan 29 pisteellä. Päätösneljänneksellä prässäämään ryhtynyt Kobrat kuitenkin iski taululle peräti 38 pistettä. Voitosta Kobrat ei kuitenkaan enää pystynyt pelaamaan.

– Ensimmäisellä ja kolmannella jaksolla Nokia sai kasaan tarvittavan eron. Lopussa vähän kaunistelimme loppulukemia. Jäimme vähän pieniksi korin alla, Kobrien kapteeni Lauri Toivonen myönsi Koripalloliiton sivuilla.

– 30 minuuttia oikein tasapainoinen esitys, varsinkin puolustuksessa. Jaksoimme pelata palloa hyvin sisälle O’Maralle, BC Nokian päävalmentaja Ville Tuominen kehui.

Viimeinen neljännes oli molemmille joukkueille hyvää oppia tulevaan. Kobrat harjoitteli aggressiivista prässiään, kun taas BC Nokia sai oppitunnin prässin purkamisesta.

– Viime kaudella oli Kobria vastaan sama homma. Yliaggressiivinen prässi oli meille kova haaste silloin, niin oli nytkin. Hyvää harjoitusta meille, milloin tuollaista puolustusta vastaan pitää hyökätä ja milloin taas pelataan kelloa pois.

Kobrilla oli alla kaksi voittoa, joista jälkimmäinen torstaina Helsinki Seagullsin vieraana.

– Selkeästi olimme tänään huonompia. Alla oli hyvä voitto Helsingissä, ehkä oli myös sellaista hyvää oloa joukkueessa, sellainen näkyi. En saanut revittyä sitä pois ennen pelin alkua. Tästä opitaan taas, Kobrat-luotsi Lars Ekström tuumi.

Kobrien paras oli Mike Morsell, joka tehoili 18 pistettä ja kahdeksan levypalloa. BC Nokian paras oli jättimäinen O’Mara 25 pisteellään.

BC Nokian kausi jatkuu tiistaina Turussa Ura Basketin vieraana. Kobrilla on edessään keskiviikkona kotiottelu paikallisvastustaja Kauhajoen Karhu Basketia vastaan.