Tappioputkessa rypevä Seagulls hankki kovan vahvistuksen – ”Muutoksia on tässä vaiheessa pakko tehdä”

Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen yhdysvaltalaisen 26-vuotiaan Juwan Statenin kanssa.
Ohion Daytonista kotoisin oleva 180cm pitkä pelinrakentaja on tuttu kasvo Korisliiga-kentiltä, sillä hänet valittiin sarjan parhaaksi ulkomaalaiseksi pelaajaksi kaudella 2016-2017. Staten oli kyseisellä kaudella suuressa roolissa nostamassa Salon Vilpasta aina Korisliiga-finaaleihin saakka ansaiten pelaamassaan 48 ottelussa 13,3 pistettä ja 4,3 syöttöä ottelua kohden.
Staten aloitti ammattilaisuransa NBA:n kehitysliigassa Santa Cruz Warriorsin joukkueessa, josta hänen tiensä jatkui Delaware 87ersin joukkueeseen. Euroopan kentillä mies on edustanut Salon Vilppaan lisäksi Belgian pääsarjassa pelaavaa Belfius Mons-Hainaut’n joukkuetta, sekä Ranskan Pro B-liigan Saint-Chamondia.
– Edellisen kerran Suomessa ollessaan Juwan Staten valittiin vuoden ulkomaalaisvahvistukseksi. Juwan tuo joukkueeseen tarvittavaa ryhtiä sekä puolustukseen että hyökkäykseen, erityisesti avoimella kentällä, Seagullsin päävalmentaja Mikko Larkas kommentoi uuden pelinrakentajan saapumista seuran tiedotteessa.
Seagullsin toimitusjohtaja Sauli Silvosen mukaan joukkueeseen piti tehdä muutoksia.
– On täysin selvää, että muutoksia on tässä vaiheessa pakko tehdä. Pelaajaloukkaantumiset ja Blackshearin poissaolo ovat saaneet aikaan ikävän kierteen, josta yritämme nyt kaikin tavoin päästä pois ja ensimmäinen askel on löytää toimiva kokoonpano. Olemme tehneet ympärivuorokauden töitä mahdollisten eri vaihtoehtojen selvittämiseksi ja Juwan Staten on yksi näistä toteutuneista vaihtoehdoista. Tämän kauden tarina on erilainen kuin mihin Helsingissä on totuttu, mutta siitä on vielä suurin osa kirjoittamatta.
Uuden pelaajan saapumisen lisäksi Helsinki Seagulls ja Jyri Eboreime ovat yhteisymmärryksissä purkaneet sopimuksensa. Eboreime jatkaa loppukauden Helsingin NMKY:n 1A-divisioonan joukkueessa.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- NBA:ssa tärähti jättikauppa – Damian Lillard jättää Portlandin
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Mielenkiintoinen tutkimus – syöttely ei ollut tie onneen MM-kisoissa
- Susiladiesin EM-karsintojen otteluohjelma julki
- Susijengin MM-takamies siirtyy ulkomaille
- Susiladiesille arvottiin kova EM-karsintalohko – ”Mailla on selkeästi oma voimakas koripalloidentiteettinsä”
- NBA:ssa tärähti jättikauppa – Damian Lillard jättää Portlandin
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä