Chicago Bullsin Lauri Markkanen pelasi viime yönä toisen NBA-kautensa ensimmäisen ottelun, kun loukkaantumisesta toipunut ”Finnisher” säkitti 10 pistettä Bullsin 105-121-tappiossa Houston Rocketsille.

Odotuksiin nähden kehnosti alkukauden aloittanut Rockets oli tyly isäntä pitäen tahtipuikkoa käpälissään alusta lähtien.

Markkanen tuli vaihdosta kentälle heittäen ensimmäisen heittonsa ohitse. Suomalaisen toisen kauden avauspisteitä ei kuitenkaan jouduttu kauaa odottaa, kun avausneljänneksen lopussa ”Finnisher” pisti ilmoille kaukaa lähteneen kolmosen.

Markkanen pelasi yhteensä reilut 25 minuuttia tehtaillen 10 pistettä, neljä levypalloa, yhden riiston ja torjunnan. Heittonsa kanssa Markkanen vielä takerteli: pelitilanneheitot upposivat neljä neljästätoista yrityksestä.

– Heitin ohitse helppoja heittoja, mutta ainakin pelasin kelvollista puolustusta, Markkanen kommentoi Koripalloliiton tiedotteen mukaan.

Bulls on itäisen konferenssin toiseksi viimeinen viidellä voitolla ja 19 tappiolla.

Stephen Curryn paluu ei riittänyt siivittämään Golden Statea takaisin voittojen tielle, vaikka Curry urakoi Detroitia 27 pistettä. Kawhi Leonardin 34 pistettä olivat liigaa Clevelandille, kun Toronto porskuttaa vahvassa myötätuulessa. Giannis Antetokounmpo tilastoi 33 pistettä ja 19 levypalloa Milwaukeen hävitessä New Yorkille jatkoajan jälkeen. John Wall operoi 30 pistettä ja yhdeksän syöttöä Washingtonin kaataessa Brooklynin ja Gordon Hayward lähtenteli tripla-tuplaa (30/9/8s) Bostonin hakiessa voiton Minnesotasta. Sacramento pääsi tuulettamaan voittoa Indianan kustannuksella.

NBA:n viime yön tulokset:
New York-Milwaukee 136-134
Detroit-Golden State 111-102
Washington-Brooklyn 102-88
Cleveland-Toronto 95-106
Houston-Chicago 121-105
Minnesota-Boston 109-118
Sacramento-Indiana 111-110