Ura vahvisti rivejään kahdella uudella pelaajalla – ”CV on Korisliigaan suorastaan jäätävä”
Ura Basket on joulun kynnyksellä tehnyt kaksi pelaajasopimusta. Doug Wiggins ja Soma Edo liittyvät kaarinalaisseuran edustusjoukkueeseen heti pyhien jälkeen.
Loukkaantumisten suhteen huono-onnisen syyskauden jälkeen sekä muutaman pelaajan ylikuormituksen välttämiseksi valmennusjohto koki, että rosteria on vahvistettava kahdella pelaajalla. Myös Malik Dimen jättämä aukko on sen verran suuri, että hänen korvaaminen yhdellä pelaajalla osoittautui liian haastavaksi muun muassa vaikean sentterimarkkinatilanteen takia. Ura Basket jatkaa toisin sanoen neljällä ulkomaalaispelaajalla loppukauden.
Päävalmentaja Kristian Palotie valottaa ratkaisun taustoja.
– Harjoittelusta ei saada riittävästi irti, kun kaikki energia menee ylikuormituksen ja loukkaantumisten takia lähinnä palautumiseen ja huoltoon, kertoo Palotie seuran sivuilla.
30-vuotias takamies Doug Wiggins pelasi Vilppaassa kaudella 2015–2016, 15,7 pisteen ja 5,5 syötön keskiarvolla. Viime kaudella Wiggins voitti FIBA Europe Cupissakin osallistuvan Bakken Bearsin kanssa Tanskan mestaruuden.
– Doug Wigginsin CV on Korisliigaan suorastaan jäätävä. Hän on meille todella iso ase molempiin kenttäpäätyihin. Etenkin miehen kyky puolustaa palloskriinitilanteissa on asia, joka tuo meidän puolustukseen aivan uuden elementin, hehkuttaa coach Palotie.
– Samalla saamme tätä myöten huomattavasti enemmän intensiteettiä ja vauhtia koko joukkueeseen, mutta etenkin toistaiseksi ylikuormitettuihin Fiifiin ja Averyyn.
Nigerialaissyntyinen, 24-vuotias Karachi ”Soma” Edo suoritti collegepestinsä Fresno State’ssa, ja hänellä oli toissa kesänä sopimus Etelä-Koreaan. Valitettavasti loukkaantuminen sotki silloin kuviot. Kuluvana syksynä Edo oli hetkellisesti mukana Lakersin G-liiga -joukkueen kanssa.
– Vaikka pituudessa annetaankin tasoitusta, niin Soman vakuuttava 224 cm siipiväli ja jäätävä urheilullisuus enemmän kuin paikkaa puuttuvat sentit. Näin saamme jälleen molempiin päihin uhan koriraudan yläpuolelle. Sen lisäksi Soma on kykenevä heittäjä myös kaaren takaa. Tämän pitäisi avata hyökkäystä todella paljon, sanoo Krisu.
Molemmat pelaajat saapuvat Turun seudulle vielä tämän vuoden puolella, ja tavoitteena on saada heidät mukaan uudenvuoden aaton aattona pelattavaan toiseen Vilpas-kohtaamiseen Kupittaan kotikentällä.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Bronny James debytoi Lakersissa – näin kommentoi isukki LeBron
- Honka palasi Korisliigaan voittoisana
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Peli-Karhut yrittää palauttaa dynastiansa
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Susijengissä loistanut Calle lopettaa uransa
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- Pelicans teki kaksivuotisen sopimuksen ”Grand Theft” -pelaajan kanssa
- Awak Kuier loisti jälleen Italiassa
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan
- Kongon NBA-legenda on kuollut