Korisliiga palasi joulutauon jälkeen tositoimiin ja kaikissa otteluissa nähtiin kotivoitot.

Korisliigan sarjataulukon kärjessä komeileva Salon Vilpas palasi joulutauolta voittoisasti, kun Kaarinan Ura Basket kaatui Salohallissa 92–67 (45–42).

Vielä ensimmäinen puoliaika oli varsin tasainen. Eldar Skamon (14/8) ja Avery Woodsonin (9/1/3s) kovilla koreilla Ura pysyi Vilppaan kintereillä.

Toisella puoliajalla Vilpas meni menojaan. Etenkin kolmas neljännes oli kotijoukkueelta todellinen näytös, 27–7. Parhaiten Vilppaalta korisukkaa kuluttivat Brandon Taylor (21/7) ja Antonio Ballard (15/6). Pelintekijät Teemu Rannikko ja Aatu Kivimäki jakoivat kumpainenkin seitsemän koriin johtanutta syöttöä.

Molemmilla joukkueilla oli käytössään hieman vajavainen kokoonpano. Vilppaan laiturihankinta Kelsey Barlow teki seuralle ikävän tempun ja perui Suomeen saapumisensa aivan viime tipassa. Vilppaalla onkin parhaillaan verkot vesillä uuden takapelaajan hankkimiseksi.

Uran uusi sentteri Karachi ”Soma” Edo ei saanut ajoissa pelilupaansa Suomeen. Sen sijaan toinen tuoreista hankinnoista, takamies Doug Wiggins (4/4/3s) pelasi Salossa entisellä kotiparketillaan. Myös alkukaudesta loukkaantunut Stephen Croone oli jo nimetty Uran kokoonpanoon, mutta vielä takamiesväkkärä ei peliminuutteja saanut. Uralta olivat sivussa vielä myös monipuoliset Pyry Rainamaa ja Aleksi Akpaso.

Kotti katkaisi vapaaheittoviivalta KTP:n voittoputken

Helsinki Seagulls esitti Kisahallissa melkoisen trillerin kaatamalla Kotkan KTP-Basketin 93–92 (52–33). Samalla katkesi KTP:n kahdeksan ottelun voittoputki.

Ottelu ratkesi vasta 0,4 sekuntia ennen päätössummeria, kun Tuukka Kotti (19/8/3s) heitti ensimmäisen vapaaheittonsa pussin pohjaan. Vain kymmenisen sekuntia aiemmin KTP:n Matt Williams Jr. (22/4) oli tasoittanut ottelun seitsemännellä onnistuneella kolmen pisteen heitollaan.

Williamsin kolmonen huipensi KTP:n huiman kirin, sillä parhaimmillaan Seagulls johti jo 25 pisteellä. Kotijoukkueen pelintekijä Juwan Staten (16/3/8s) kuitenkin löysi vielä vapaan Kotin korin alta ja näin KTP:n Antto Nikkarinen (5/2/7s) oli pakotettu rikkomaan Kottia vapaaheittojen arvoisesti.

Kotin ja Statenin hyvien otteiden lisäksi Seagullsista onnistuivat etenkin Chris Ortiz (17/7) ja Jalen Jackson (17/5).

KTP:n tehomiehinä toimivat Williamsin lisäksi Donte Thomas (16/11) ja Tyrell Nelson (24/7).

BC Nokia piti Kataja Basketin niukasti takanaan

BC Nokia kaatoi kotisalissaan vierailleen Joensuun Kataja Basketin 97–95 (57–50). Ottelussa nähtiin yhteensä 28 onnistumista kolmoskaaren takaa.

BC Nokia oli ottelussa miltei koko ajan niskan päällä. Kataja ei kuitenkaan missään vaiheessa luovuttanut, vaan huippuvireisen Topias Palmin (30/6) johdolla vierasjoukkue nousi yli kymmenen pisteen takamatkalta johtoasemaankin.

Loppuhetkillä BC Nokia oli piirun verran terävämpi ja vei sarjapisteet kahden pisteen eron turvin. Nokialaisten koko aloitusviisikko onnistui pelissä erinomaisesti. Dragan Labovic ja Juan Davis Jr. heittivät 21 pistettä. Piskuinen takamies Jonathan Hudson (11/7/11s) lähenteli tripla-tuplaa, kuten myös laituri Aapeli Alanen (14/9/8s).

– Viimeisen minuutin kolme menetystä oli sellaiset, joista valmentaja saa sydänkohtauksen. Muuten meni oikein hienosti. Taisteltiin ja ei tuollaisesta jaeta tyylipisteitä, BC Nokian päävalmentaja Ville Tuominen huokaili ratkaisuhetkiä Korisliigan sivuilla.

Sean O’Maran (20/6) kautta saimme palloa sisään ja ulos, sen takia heitimme noin hyvin. Jos kaksi kolmesta heittäjästä (Davis, Alanen, Teemu Sulonen) osuu, niin se avaa meille peliä. Jätkät näyttivät sydäntä ja siitä olen todella ylpeä.

Katajasta Palmin lisäksi kaksinumeroisille pisteille ylsivät Ilari Seppälä (11/5/7s), Tommi Huolila (10/4), Vincent Simpson (11/3/4s) ja Daniel Mullings (12/6). Katajalla oli Nokialla käytössään vain kaksi ulkomaalaisvahvistusta.

– Saimme hitaan alun. Tiesimme, että olemme pienempiä, joten meidän pitää olla aggressiivisempia ja aktiivisempia. Teimme paljon töitä toisella puoliajalla, levypalloissa pärjättiin hyvin ja Nokia ei saanut enää niin kauhean helppoja korin alta. Jos Nokia heittää noin hyvin, niin he ovat todella vaikea joukkue voittaa, Kataja-käskyttäjä Juha Sten kehui.

Kouvot murskasi siipirikkoisen vierailijansa

Kouvolan Kouvot otti vakuuttavan kotivoiton Lapuan Kobrien kustannuksella 109–90 (54–29). Kouvot ratkaisi ottelun oikeastaan jo ennen puoliaikaa, kun tulostaululla oli reipas 25 pisteen kotijohto.

Kouvojen valmennusjohto jakoi vastuuta koko kymmenen pelaajan rosterilleen. Pelaajisto kiittikin vastuusta, sillä jokainen Kouvot-pelaaja onnistui perjantaina korinteossa.

Parhaiten korisukkaa kulutti urheilullinen E.C. Matthews (19/2). Brian Asbury ja Jeremy Morgan mättivät molemmat 17 pistettä.

Kobrien tappiosta ei voi syyttää ainakaan yrityksen puutetta. Lapualaiset heittivät peräti 91 pelitilanneheittoa, joista 34 onnistui. Kun pallo ei löytänyt toivotulla tavalla korirenkaan läpi, napsi Kobrat mukavat 22 hyökkäyslevypalloa.

Kobrien paras pistemies oli Khalil Small (23/10/5s). Kobrilta olivat sivussa kokoonpanosta Jussi Turja ja Robert Juvonen.

– En osaa sanoa, mikä meni ottelun alkuhetkillä pieleen. Kaikki ennusmerkit näyttivät, että olemme valmiina pelaamaan ja meillä oli hyvä pelisuunnitelma Kouvojen haastamiseen. Jotain kuitenkin meni lopulta pieleen, Kobrien päävalmentaja Lars Ekström mietti.

Kobrat ja Kouvot kohtaavat jo sunnuntaina Lapualla.

– Aloitimme hyvin, mutta en todellakaan ole tyytyväinen siihen, että lopussa Kobrat pääsi meistä ohi oikealta ja vasemmalta. He tekivät siinä aivan liikaa helppoja koreja. Toivottavasti otimme siitä sunnuntaiksi opiksemme, Kouvot-luotsi Jyri Lehtonen vaati.