Ensimmäistä kauttaan ammattilaisena pelaava Helmi Tulonen, 20, on ollut Saksan Bundesliigassa pelaavat Saarlouis Royalsin valopilkkuja tällä kaudella. Tulonen on ottanut heti ison roolin joukkueessa ja myös tulosta on tullut.

Tulonen pelasi vielä viime kaudella USA:ssa Duquesnen yliopistossa, mutta päätti siirtyä yhden yliopistovuoden jälkeen Eurooppaan ja tarttui Bundesliigassa pelaavan Saarlouis Royalsin tarjoukseen. Tulonen on päässyt hyvin kiinni ammattilaisuuteen.

– Vähän aikaa meni ammattilaiselämään totuttautumiseen, muttei juuri muita eroa ole kuin, ettei tarvitse huolehtia koulusta samanaikaisesti.

Suurin ero yliopistopelaamiseen on ollut etenkin harjoittelussa. Kun yliopistossa hiottiin enemmän joukkuepelaamisen kokonaisuutta, on Tulonen päässyt Saksassa kehittämään myös henkilökohtaisia avujaan.

– Harjoituksissa on ollut enemmän aikaa harjoitella henkilökohtaisia asioita. Yliopistossa ei juuri henkilökohtaisia harjoituksia ollut. Olen päässyt myös enemmän pelaamaan ja tiedän oman roolini paremmin, vertailee Tulonen Koripalloliiton tiedotteessa.

Vastuuta Tuloselle on todellakin kertynyt ja hän on ottanut heti ison roolin joukkueessa. Peliminuutteja on tullut yli 29 minuutin keskiarvolla ja pisteitä on syntynyt keskimäärin 6,6 ja levypalloja on tarttunut käsiin keskimäärin 3,3 ottelua kohden. Kauden ennätyspisteensä 19 hän heitti Saksan mahtiseura Wasserburgia vastaan.

– Olen päässyt hyvin pelaamaan, mutta pelit ovat menneet vähän vaihtelevasti. Tähän asti on ollut ihan mukavaa ja vastuuta on tullut.

Saarlouisin alkukausi on ollut vaikea, sillä joukkueella on 11 ottelusta kaksi voittoa ja se pitää sarjataulukossa häntäsijaa. Hän uskoo, että Saarlouis pystyy kipuamaan kevään aikana ylemmäksi.

– Menetimme pisteitä, kun Bad Aibling meni konkurssiin ja heidän pelinsä mitätöitiin. Uskon kuitenkin parempaan kevääseen, kun pelaajat tulevat toisilleen enemmän tutuiksi. En näe mitään syytä miksemme pystyisi pitämään sarjapaikkaamme.

Saarlouis lähti kauteen hyvin nuorella joukkueella ja pelaajat ovat pääosin 20 vuoden molemmin puolin. Se on Tulosen mukaan näkynyt joukkueen otteissa.

– Kaikilla kovilla joukkueilla on pelaajia jotka ovat 30 ikävuoden tienoilla ja sen huomaa väkisinkin kentällä. Siinä on huomattava ero. Monet joukkueet ovat olleet myös yhdessä kauan. Meillä on kokonaan uusi jengi ja sarjan nuorin joukkue, joten kyllä se on näkynyt alkukaudesta. Uskon meidän voivan kasvaa kuitenkin loppukautta kohti, Tulonen toteaa luottavaisena.

Bundesliiga vetäytyi pienelle talvitauolle ennen joulua ja pelit pyörähtävät taas käyntiin tammikuun toisella viikolla. Tulonen ehti Suomeen viettämään joulua ja vetämään hieman happea.

– Lomaillaan kevyesti ja otetaan ihan rennosti. Sitten aloitellaan taas treenit ja 13. päivä pelit jatkuvat taas, valottaa Tulonen tauon suunnitelmia.