Naisten Korisliigan joulukuun pelaaja valittu
Amerikkalainen Brittany Starling on valittu naisten Korisliigan joulukuun pelaajaksi.
Yliopistouran jälkeen 183-senttinen Starling pelasi kaksi kautta Belgian kärkijoukkueisiin kuuluvassa Kangoeroes Basket Willebroekin joukkueessa, jossa hän kuului aloitusviisikkoon. Joukkue saavutti ensimmäisellä kaudella finaalipaikan ja toisella kaudella välieräpaikan. Viime kauden tilastokeskiarvoikseen Starling merkkautti 15 pistettä ja 19 levypalloa.
Starling siirtyi viime kaudella mestaruuteen yltäneeseen Peli-Karhuihin lokakuun lopussa, kun kotkalaiset olivat ehtineet pelata kautta jo neljän ottelun verran. Starling osoitti kuitenkin heti ensimmäisessä ottelussaan EBT:tä vastaan sopeutuvansa joukkueeseen ja sen pelityyliin erinomaisesti, sillä Starling tykitti heti mojovat 29 pistettä, sekä nappasi 14 levypalloa.
Tämän jälkeen Starlingin tahti ei ole ollut ainakaan hiipumaan päin. Joulukuussa PeKa onnistui voittamaan kaikki kuusi otteluaan, ja Starling nousi joukkueen tehokkaimmaksi pelaajaksi arvolla 22,8. Tämän lisäksi Starling tyylitteli kuukauden aikana pisteitä keskiarvolla 17,2, ja kahmi levypalloja 11,0 per peli.
Joulukuun alussa PeKa onnistui kaatamaan sarjakärki Hyvinkään Pontevan, joka marssi tällöin jo peräti yhdeksän peräkkäisen voiton putkessa. Väkivahva Starling todisti olevansa ottelussa jälleen yksi joukkueen kantavista voimista pussittaen 18 pistettä ja napaten13 levypalloa. Kokonaisvaltaisesti kaikki kauden ottelut huomoiden Starling on tällä hetkellä joukkueensa ykkösnainen pisteissä (18,5), sekä levypalloissa (11,0).
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Helsinki Seagulls: Sarjan vaarallisin kaksikko?
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin
- Stephen Curry solmi ison jatkosopimuksen – uran viimeiset vuodet länsirannikolla
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja