Kaksoset pitkään jatkosopimukseen Pyrinnön kanssa – ”Hyvä satsaus tulevaisuuteen”

Tampereen Pyrintö on tehnyt jatkosopimukset 25-vuotiaiden Lassi ja Justus Kilpisen kanssa – kaksoisveljesten sopimukset kattavat seuraavat kaksi kautta, eli jatkuvat siis kevääseen 2021 asti.
Lassi Kilpinen aloitti tänä syksynä neljännen kautensa Pyrinnön Korisliiga-joukkueessa. Pelejä kasvattajaseuran edustusjoukkueen paidassa on kertynyt toistaiseksi 58 kappaletta.
Eritoten vahvana puolustuspään tekijänä tunnettu Lassi on kärsinyt viime aikoina valitettavista loukkaantumisista, mutta alkukauden kahdeksassa pelatussa pelissä on silti syntynyt uran ennätyslukemat 4,6 pistettä, 1,8 levypalloa ja 0,6 syöttöä ottelua kohden.
– Olen ollut kesän alusta alkaen noin 90% sairaana tai loukkaantuneena, joten sivusta seuranneena on ollut aikaa miettiä asioita. Halu pelata ja menestyä on kasvanut valtavasti tänä aikana.
– Olen äärimmäisen iloinen seurajohdon luottamuksesta minuun ottaen huomioon että en ole tällä hetkellä edes pelikuntoinen. Odotan kuitenkin jo innolla että pääsen jatkamaan työntekoa hyvien ystävieni kanssa ja antamaan kaikkeni joukkueen menestyksen eteen, Lassi Kilpinen kertoo Pyrinnön sivuilla.
Justus Kilpinen on niin ikään veljensä tavoin Pyrintö-kasvatteja, joka on pelannut yhtä kautta lukuun ottamatta koko uransa kasvattajaseuransa paidassa. Pyrintöön tälle kaudelle Korihaista palannut Justus on pelannut seuran edustusjoukkueessa yhteensä 91 ottelua.
Kuluneella kaudella Justuksen kehitys on ollut jälleen kerran huimaa ja alkukaudesta onkin syntynyt uran ennätyslukemat 7,6 pistettä, 3,6 levypalloa ja 1,2 syöttöä ottelua kohden.
– Olen viihtynyt todella hyvin jälleen kasvattajaseurassani Pyrinnössä ja kotikaupungissani Tampereella. Joukkueessa on parhaita kavereitani, mahtava yhteishenki ja loistava valmennusstaffi, lisäksi seura on hoitanut kaikki asiat erittäin hyvin.
– Tampere on Suomen paras kaupunki ja uskon, että joukkueella on tällä sekä tulevilla kausilla hyvät mahdollisuudet mestaruuteen, joten olen onnellinen että saan jatkaa täällä ainakin vielä pari kautta, Justus Kilpinen kertoo.
Pyrinnön urheilutoimenjohtaja Elisa Hakanen on erittäin tyytyväinen pyrintöläisten tukipilarien jatkosopimuksista tuleville kausille.
– Olen todella iloinen Kilpisten veljesten sopimuksista ainakin kevääseen 2021 asti. Lassi ja Justus ovat esimerkillisiä pyrintöläisiä ja mitä mainioimpia esikuvia junioreillemme.
– On ollut ilo seurata veljesten kehitystä ja vastuunottamista joukkueessa. Tässä vaiheessa nautitaan vielä kuluvasta kaudesta, mutta tämän kaksikon kiinnitys on silti jo hyvä satsaus tulevaisuuteen, Hakanen kommentoi.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- Los Angeles Lakers ja LeBron James piestiin pudotuspeliavauksessa
- Tuomas Iisalon Memphis kesti – mukana pudotuspeleissä
- Lauri Markkanen innostaa – EM-kisoihin myyty paljon lippuja
- Tämä joukkue haastaa Tuomas Iisalon
- Tuomas Iisalon piinalle jatkoa – kohtalo ratkeaa seuraavassa pelissä
- Korisliigan välierät menivät nopeasti ohi
- Seagulls on hurjassa vireessä – finaalien tappio oli romahdus
- NBA:n pudotuspelijoukkueet ovat tässä
- Seagulls on hurjassa vireessä – finaalien tappio oli romahdus
- Tuomas Iisalon piinalle jatkoa – kohtalo ratkeaa seuraavassa pelissä
- Tuomas Iisalon Memphis kesti – mukana pudotuspeleissä
- Los Angeles Lakers ja LeBron James piestiin pudotuspeliavauksessa
- Tämä joukkue haastaa Tuomas Iisalon
- Korisliigan välierät menivät nopeasti ohi
- Lauri Markkanen innostaa – EM-kisoihin myyty paljon lippuja
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia