Lauri Markkanen repi NBA:ssa uudeksi levypalloennätyksekseen 19 irtopalloa, kun Chicago Bulls hävisi vieraissa Brooklyn Netsille 117-122. Markkanen valittiin myös NBA:n tähdistöviikonlopun nousevien tähtien otteluun.

Bullsin osalta ottelu oli kaksijakoinen, kun ensimmäinen puoliaika oli valtaosin vieraiden hallintaa. Puoliajan jälkeen kotijoukkue vetäisi D’Angelo Russelin (30/4/7 syöttöä) komennossa noin viiden pisteen johdon, joka säilyi loppusummeriin saakka.

Markkanen säkitti 18 pistettä, joilla hän oli joukkueensa kolmanneksi paras pistemies. Pisteiden kylkeen suomalainen repi peräti 19 levypalloa, joilla hän teki nuoren NBA-uransa uuden levypalloennätyksen.

– Hän on hyvä levypallopelaaja. Lauri on voittava pelaaja, joka on valmis tekemään kaikkensa, jotta joukkue voittaa, Bullsin päävalmentaja Jim Boylen kehaisi suojattiaan Koripalloliiton tiedotteen mukaan.

Markkanen heitti pelitilanneheittonsa 6/15 ja jatkoi yli kolmen kolmosen putkeaan upottaen kaaren takaa kolme kolmosta seitsemästä yrityksestä. Mukaan tarttui myös kaksi näyttävää donkkia.

Markkasen lisäksi verkkoa heiluttivat Bullsilta Zach LaVine (26/4/5) ja Jabari Parker (22/9).

Ilman siirtohuhujen kohteena ja loukkaantuneena olevaa Anthony Davisia pelannut New Orleans yllätti Houstonin, vaikka James Harden upotti jälleen 37 pistettä. Yllätys nähtiin myös Clevelandissa, kun Cavaliers kaatoi Washingtonin.

Devin Booker tykitti 38 pistettä Phoenixin taipuessa San Antoniolle. San Antonion Rudy Gay upotti voittoheiton summerin soidessa. Paul George pussitti 37 pistettä Oklahoma Cityn hakiessa voiton Orlandosta. Voitot kirjattiin myös Milwaukeelle ja Philadelphialle.

NBA:n viime yön tulokset:
Cleveland-Washington 116-113
Detroit-Milwaukee 105-115
Orlando-Oklahoma City 117-126
Brooklyn-Chicago 122-117
Houston-New Orleans 116-121
San Antonio-Phoenix 126-124
Los Angeles-Philadelphia 105-121