Karhu nimitti jo ensi kauden päävalmentajansa – ”Sama jatkumo toistuu nyt”

Korisliigan kakkospaikalla oleva Karhubasket vaihtaa ensi kaudeksi päävalmentajaa. Jussi Laakson voimassa oleva sopimus ensi kaudesta on purettu ja hänen tilalleen nousee Janne Koskimies kahden vuoden sopimuksella.

Valmennuskaksikko Laakso – Koskimies johdatti kauhajokiset seurahistorian ensimmäiseen mitaliin viime kaudella. Mitali oli kirkkain mahdollinen, sillä ikimuistoinen kuudes finaaliottelu Salon Vilpasta vastaan päättyi mestaruusjuhliin jatkoajan jälkeen. Mestaruus toi valmennuskaksikolle myös vuoden valmentaja tittelin Pohjanmaan urheilugaalassa tammikuussa.

– Jussi Laakson aloitteesta päädyimme tällaiseen ratkaisuun, Karhubasketin puheenjohtaja Vesa Ojala kertoo seuran sivuilla.

– Jussi on tehnyt täällä loistavaa työtä, johdattaen meidän viime keväänä mestaruuteen. Jussi tuli tänne Sami Toiviaisen apuvalmentajaksi, josta hän nousi päävalmentajan pestiin. Sama jatkumo toistuu nyt, kun Janne ottaa ohjakset käsiinsä, Ojala sanoo.

– Olen pyytänyt esimiehiltäni muuttamaan kaksivuotisen sopimukseni yksivuotiseksi henkilökohtaisiin syihin vedoten, Laakso kertoo.

– Tämä kausi on kuitenkin vielä pahasti kesken ja tavoitteet tälle kaudelle saavuttamatta, joten niitä kohti mennään täysillä. Arvostan korkealle seuran puolelta tulleen ymmärryksen päätöstäni kohtaan. Seuraava päävalmentaja edustaa kuitenkin jatkuvuutta, kun Janne hyppää tittelinsä puolesta päävastuuseen.

– Päätös valmentamisen jatkamisesta Kauhajoella syntyi helposti, Janne Koskimies kommentoi uutista.

– Seura pystyy tarjoamaan pelaajille niin hyvät olosuhteet, että pystyn vastavuoroisesti vaatimaan heiltä korkeatasoista ja ammattimaista toimintaa. Meillä on myös aivan upeat fanit. Heidän ja joukkueen välillä on erityislaatuinen yhteys, joka antaa paitsi valtavasti energiaa arkeen, niin myös syvempää tunnetta siitä, että tehtyä työtä arvostetaan, Koskimies kiittelee oranssipaitojen faneja.

Valmennus jatkaa siis käynnissä olevan kauden loppuun samalla roolijaolla, jolla se aloitettiin. Joukkueen tavoitteet ovat mitalipeleissä ja sitä kohden taustaryhmä, seura, valmennus ja pelaajat tekevät kovasti töitä.

– Tässä kohtaa pitää myös nostaa esille meidän kökköporukka, joka tekee taustalla valtavasti hommia, että ottelutapahtumat saadaan pyörimään. Järjestämme muutaman kerran kuussa noin 1000 ihmisen yleisötapahtuman, ja suurimmalla osasta ei ole tietoa siitä, mitä sellainen vaatii. Seuraamme muistettiin useilla palkinnoilla Pohjanmaan urheilugaalassa ja kiitos palkinnoista kuuluu pelaajien ja valmennuksen lisäksi taustoille, mutta ennen kaikkea kökkäväelle, Ojala painottaa.

Karhubasket pelaa viikolla vielä kaksi vierasottelua, ennen kuin edessä on maaottelutauko. Kotiluolaan Kauhajoki palaa sunnuntaina 3. päivä maaliskuuta, kun vieraaksi saapuu europeleissä marinoituneen Joensuun Katajan.

Lähde: Karhun kotisivut