Perjantaina peräti neljän jatkoajan jälkeen Atlanta Hawksin voittanut Chicago Bulls hävisi tällä kertaa sunnuntain myöhäisottelussa Hawksille 123-118. Lauri Markkanen säkitti 19 pistettä ja repi 9 levypalloa.

Aiempaa ottelua myötäillen jatkoajan mahdollisuus oli aistittavissa, kun ottelu eteni tiukkana kalkkiviivoille asti. Viimeisellä minuutilla Kevin Huerter nosti korin alta Hawksin 120-117-johtoon. Bullsin tasoitusyritykset kolisivat raudoissa ja loppulukemat heitettiin vapaaheittoviivalta.

Yhdessätoista peräkkäisessä ottelussa 20 pistettä tai yli heittänyt Markkanen kärsi kehnosta heittopäivästä pussittaen pelitilanneheittonsa 6/21, kolmosensa 3/9 ja vapaaheittonsa 4/5. Tästä huolimatta 19 pisteellä suomalainen oli joukkueensa etevin pistemies.

Markkanen noukki näppeihinsä myös yhdeksän levypalloa, jakoi kolme syöttöä ja riisti kahdesti.

Apuja Markkanen sai Antonio Blakeneyltä (17/2) ja Robin Lopezilta (16/6/4 syöttöä), kun taas Atlantan ykkösnimi oli viisi kolmosta säkittänyt Alex Len (28/9).

Bulls pelaa seuraavan kerran tiistain ja keskiviikon välisenä yönä vieraissa Indiana Pacersia vastaan

Yön muissa otteluissa Houstonin James Harden (42) ja Eric Gordon (32) olivat liikaa Bostonille. Portland haki vierasvoiton Charlottesta ja Clippers jätti New Yorkin vaille mahdollisuuksia. Cleveland otti yllätysvoiton Orlandosta. Kyle Lowryn 35 olivat laiha lohtu Torontolle, kun se hävisi jatkoajalla Detroitille. Washington kukisti kotonaan Minnesotan ja Russell Westbrook (22) nosti Oklahoma Cityn voittoon.

NBA:n viime yön tulokset:
Charlotte-Portland 108-118
Boston-Houston 104-115
Chicago-Atlanta 118-123
Clippers-New York 128-107
Cleveland-Orlando 107-93
Detroit-Toronto 112-107
Washington-Minnesota 135-121
Oklahoma City-Memphis 99-95