Hallitseva Suomen mestari Kauhajoen Karhu Basket ratkaisi voiton jo ensimmäisellä puoliajalla, kun sarjataulukon toisessa päässä oleva Uudenkaupungin Korihait vieraili Etelä-Pohjanmaalla. Loppulukemat olivat kauhajokelaisten hyväksi 94–75 (48–30).

Kyseessä oli jo kymmenes peräkkäinen kotivoitto Kauhajoella. Kaikkiaan Karhu Basketilla on kasassa 22 voittoa 31 ottelusta.

– Ehdottomasti olen tyytyväinen tähän esitykseen. Tiesimme, että Korihait on hyvin erilainen joukkue kuin aiemmin tällä kaudella. Painotimme Jannen (Koskimies) kanssa, että pitää olla keskittynyt ja tehdä asioita huolella, Karhu Basketin päävalmentaja Jussi Laakso kertasi ottelun lähtökohtia Korisliigan sivuilla.

Korihaiden leirissä tappio ei aiheuttanut sinänsä suurta pettymystä. Ensimmäisen puoliajan heikko esitys kuitenkin huoletti.

– Aloitimme ottelun todella heikosti. Emme taistelleet. Emme tehneet töitä. Tällaista joukkuetta vastaan se tietää tappiota, haivalmentaja Pedro Monteiro mietti.

– Tällä hetkellä Karhu Basket on aika iso mestarisuosikki Vilppaan ohella. Ei ole sinänsä meidän päävastustajia. Lähdimme kuitenkin haastamaan ja ottamaan heiltä jotain asioita pois. Alku oli meiltä murheellinen, ei voitu ekalla puoliajalla oikein mitään. Toisella puoliajalla saimme jo onnistumisia, mutta taisi vastustajakin vähän jo himmailla, Korihaiden Topias Kuukkanen totesi.

Karhu Basketin tehokkaimmat olivat Chris McKnight (17/4), Okko Järvi (17/5/7s) ja Rene Rougeau (16/9/7s).

Korihaiden paras oli Brandon Conley (19/4). Kuukkanen ja Chris Jenkins tekivät molemmat 13 pistettä.

Karhu Basketilta oli sivussa kokoonpanosta Greg Mangano.

– On siellä pientä vammaa, kyse ei siis ollut lepuutuksesta. Toivotaan, että Greg on taas keskiviikkona mukana kokoonpanossa, Laakso paljasti.

Karhu Basketin kausi jatkuu keskiviikkona Kouvolassa. Korihait isännöi samaisena päivänä BC Nokiaa.