Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua, kun Kobrat ja KTP juhlivat tärkeitä pisteitä.

Lapuan Kobrat otti pudotuspelihaaveidensa kannalta pakollisen voiton kaatamalla vierailija BC Nokian lopulta selvin lukemin 95–73 (46–35). BC Nokialle tappio tarkoitti, että viimeisissä neljässä runkosarjaottelussa panosta riittää, sillä Kobrat hengittää yhdeksännellä sijalla kahden voiton päässä kohteestaan.

Kobrien voitto tiesi myös sitä, että tasapisteisiin BC Nokian kanssa runkosarjan loputtua päätyessään etu on lapualaisilla. Kobrat nimittäin voittivat neljästä joukkueiden välisestä kohtaamisesta kolme.

Kobrat tarvitsevat huhtikuun neljästä jäljellä olevasta ottelustaan siis kaksi voittoa enemmän kuin BC Nokia omistaan. Kobrat saavat vielä vieraakseen Lapualle Kaarinan Ura Basketin ja Kouvolan Kouvot. Lisäksi lapualaisjoukkue matkaa Joensuuhun ja Uuteenkaupunkiin.

BC Nokian loppuohjelma on huomattavasti haastavampi: kotikentällä Pyrintö ja KTP, vieraissa Vilpas ja Seagulls.

– Voitto on voitto, mutta en silti ole täysin tyytyväinen. Me pystymme tekemään asioita vieläkin paremmin. Esimerkiksi levypalloissa olemme sarjan parhaita hyökkäyspäässä, mutta melko huonoja puolustuslevyissä. Se kertoo jostakin, Kobrien päävalmentaja Nenad Stefanovic pohti Korisliigan sivuilla.

– Jatketaan taistelua ihan loppuun asti, riippumatta onko panoksena playoff tai ei.

Perjantai-illan ottelu alkoi tunnustelevasti. Hiljalleen Kobrat otti komennon ja siirtyi yli kymmenen pisteen johtoon. BC Nokia reagoi siirtymällä paikkapuolustukseen. Hetkisen ajaksi paikka saikin Kobrien hyökkäämisen sakkaamaan. Jussi Turjan kolme kolmosta kuitenkin avasi lapualaisten urut ja kotijohto palautui kaksinumeroiseksi.

Toisella puoliajalla Kobrat ei enää vierailijoille siimaa antanut. BC Nokia menetti vielä pelaavasta kokoonpanostaan myös Niko Mattilan, joka pystyi auttamaan joukkuettaan vain reilun kuusi minuuttia ensimmäisellä puoliajalla.

– Onneksi olkoon Kobrat, hienoa suorittamista selkä seinää vasten, jos tässä kerta pudotuspelipaikasta pelataan. Neljä ja nolla menivät jaksot Kobrille. Ei mitään jakoa, ei mitään. Ei missään ottelun osa-alueella. Suoraan neljä–nolla, that’s it, BC Nokian käskyttäjä Tero Vasell kertoi.

– Ainoa ilonpilkahdus oli jälleen Antti Ahonen, joka pelasi kovat minuutit ja oli jälleen meidän parhaita plus/miinus-tilastossa. Ahonen on 18-vuotias jätkä, joka käy samalla lukiota. En tiedä, mikä on muiden selitys näin surkealle esitykselle. Tämä on surullista.

Kobrien tehomiehinä häärivät huimaan kevätvireeseen yltynyt Zane Waterman (22/7) ja Jaron Hopkins (19/8/5s). Myös Larry Anderson (16/5/8s/3t) kasasi hienot tilastolukemat.

Ilman järkälemäistä Sean O’Maraa pelanneen BC Nokian parhaat olivat Aapeli Alanen (19/13) ja Juan Davis Jr. (14/6).

Kobrat pelaa seuraavaksi lähtökohtaisesti loppukautensa haastavimman ottelun Joensuussa keskiviikkona. BC Nokialla on edessään pieni huili, kun vasta ensi viikon lauantaina edessä on Pirkanmaan paikallisvääntö Tampereen Pyrintöä vastaan.

KTP pitää kiinni kotiedusta, Kataja kaatui Kotkassa

KTP-Basket otti hyvin tärkeät sarjapisteet kotiparketillaan Joensuun Kataja Basketin vierailtua Kotkassa. KTP voitti kiihkeän kamppailun pudotuspeliasetelmista 100–79 (39–34).

Voittonsa turvin KTP tarrasi kaksin käsin sarjataulukon neljänteen sijaan, joka takaa puolivälieriin kotiedun. Viidentenä olevalla Katajalla tosin on plakkarissaan ainoastaan yksi voitto kotkalaisia vähemmän. Katajalla on lisäksi runkosarjaa jäljellä vielä seitsemän ottelu, KTP:llä enää viisi. Jos joukkueet päätyvät runkosarjan päätyttyä tasapisteisiin, on etu Katajalla keskinäisen korieron turvin.

Ensimmäinen puoliaika oli hyvin tasainen, joskin KTP oli Kevin Langfordin 17 pisteen ansiosta molemmilla jaksoilla hieman edellä.

Toisella puoliajalla kotijoukkue meni heti menojaan. Eron kasvettua reippaasti yli kymmenen pisteen, ei vajaamiehiseltä Katajalta enää löytynyt kirivaihdetta. Katajalta olivat edelleen sivussa Topias Palmi, Tommi Huolila sekä Daniel Mullings.

KTP:n voiton takasivat suorituksillaan etenkin Langford (24/5/5s) ja Tyrell Nelson (20/10/4s). Antto Nikkarinen (17/2/8s) johti kotkalaisten peliä vakuuttavasti.

Katajan ykkösmiehiksi nousivat Ilari Seppälä (18/1/7s) sekä Samuli Vanttaja (15/5).

KTP matkaa tiistaina Saloon. Katajan tiivis ottelutahti jatkuu jo sunnuntaina kotiottelulla Karhu Basketia vastaan.