Miesten I divisioona A:n toisella välieräkierroksella LoKoKo Bisons ja Lahti Basketball kävivät ryöstöretkillä Helsingissä ja Oulussa ja siirtyivät ottelupareissaan 2-0-johtoon.

HBA-Märskyn ja LoKoKo Bisonsin toinen välieräkamppailu alkoi tunnustelevasti tasaisissa merkeissä ja puoliajalle mentiin kotijoukkueen kahden pisteen johdossa.

Bisons oli kuitenkin ratkaisevasti HBA:ta parempi toisella puoliskolla laittaen palloa piirun verran enemmän pussiin. Vierasjoukkue nappasi toisen välierävoittonsa lukemin 69-83 (43-41).

Loimaalaisten pisterohmu Alex Foster nakutti 22 pistettä ja keräili yhdeksän levypalloa. Tärkeitä pisteitä upottivat myös Juho-Matti Henttonen (14/4) ja Mikko Jämsä (11/1). Helsinkiläismiehistön paras pistemies oli jälleen kovat tehot iskenyt Mikael Jantunen (23/11).

Toisessa välieräparissa Oulun NMKY aloitti ottelun vahvasti kotiyleisön kannustaessa ja johti Lahti Basketballia vielä neljännen neljänneksen alkaessa. Lopussa kokenut vierasjoukkue Lahti kuitenkin puski ohi ja kaasutti toiseen välierävoittoonsa lukemin 88-100 (51-38).

Lahtelaisryhmän kärkitehoille nousivat vapaaheittonsa 7/7 pussittaneet Aleksanteri Ahola (27/8) ja Jarred Jones (21/6) sekä innokkaasti korinalusta putsannut Henry Pwono (17/12). Oulun Chrishon Briggs (30/9), Brian Moultrie (29/9) ja Dedrick Basile (26/9) vastasivat joukkueen pistepotista.

Otteluparit kohtaavat seuraavan kerran maanantaina, jolloin välieräsarja on katkolla Lahti Basketballille ja LoKoKo Bisonsille.