Koripalloliiton 80-vuotisjuhlaan Susijengille huippuvastustajat – ”Kertoo jotain paitsi Susijengin vuosien aikana hankkimasta arvostuksesta”

© Kuva: fiba.com

Suomen Koripalloliitto täyttää kuluvana vuonna kunnioitettavat 80 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Susijengi järjestää 16.-18.8. Espoo Metro Areenalla kolmen joukkueen kansainvälisen turnauksen, jossa Kiinan MM-kisajoukkueet Liettua ja Venäjä punnitsevat Susijengin kesäkuntoa.

FIBA:n maailmanrankingin 10. sijalla majaileva ja vuoden 2017 EM-kisoissa pronssiotteluun selvinnyt Venäjä eteni Kiinan MM-kisoihin kukistamalla Susijengin ratkaisevassa viimeisessä MM-jatkokarsintaottelussa Permissä helmikuussa.

Maailmanrankingissa kuudenneksi sijoittunut Liettua eteni puolestaan Kiinan kisoihin voittamalla vuosien 2017-19 MM-karsintaotteluistaan yhtä vaille jokaisen. Kyseessä on Liettuan ja Venäjän viimeinen valmistava viikonloppu ennen matkaa Kiinaan.

– Meille on jälleen kerran suuri kunnia saada maailman huippuihin lukeutuvia koripallomaita vieraaksi kotiluolaamme ja vielä MM-kisojen aattona. Se kertoo jotain paitsi Susijengin vuosien aikana hankkimasta arvostuksesta, myös Suomeen kohdistuvasta kunnioituksesta koripallomaana, päävalmentaja Henrik Dettmann kiittää Koripalloliiton tiedotteessa.

Turnaus käynnistyy perjantaina 16.8. Suomen ja Liettuan välisellä kohtaamisella. Venäjä ja Liettua ottavat toisistaan mittaa lauantaina 17.8. ja turnauksen huipennuksena nähdään sunnuntaina 18.8. Susijengin ja Venäjän kohtaaminen.

Turnaus toimii samalla Susijengin kesän 2019 leirityksen huipentumana ennen joulukuun taitteessa alkavia EM-karsintoja.

– Leirikesä on hyvä päättää kahteen otteluun parhaita mahdollisia vastustajia vastaan. Tulevana kesänä saamme mahdollisuuden paitsi valmistaa joukkuetta tulevia EM-karsintoja varten, myös ajaa sisään muutamia uudempia kasvoja, Dettmann kertoo.

Lähde: Koripalloliiton tiedote