Espanjan kakkossarjassa LEB Orossa pelanneen Roope Ahosen Oviedon kausi päättyi pettymykseen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

Ahosen Oviedo lähti taistelemaan noususta suurin toivein, kun takana oli hyvin mennyt runkosarja joukkueen sijoituttua neljänneksi. Oviedo joutui kuitenkin taipumaan Ahosen viime kauden seuralle Ourenselle suoraan kolmessa ottelussa. Pelit olivat äärimmäisen tiukkoja, sillä suurin voittomarginaali oli viisi pistettä, mutta Ourense oli piirun verran vahvempi.

– Ei mennyt niin kuin ajattelimme. Pudotuspelit ovat aina vähän eri pelejä ja sen huomasi joukkueestamme. Meille tuli vähän aristelua emmekä pelanneet kuten runkosarjassa. Vastustaja oli parempi, maltillisempi ja toteutti heidän pelitapaansa paremmin. He antoivat meille tiettyjä juttuja, muttemme pystyneet käyttämään niitä hyväksemme. Harmittaa, että kävi näin, mutta kaikki taistelivat ja antoivat kaikkensa, Ahonen kertaa pudotuspelisarjaa Koripalloliiton tiedotteessa.

Vaikka Oviedon kausi päättyi kirvelevästi, oli kausi Ahoselle henkilökohtaisesti menestys. Runkosarjassa hän tehtaili tilastokeskiarvoikseen 11,5 pistettä, 2,1 levypalloa ja neljä syöttöä 24 minuutin ottelukohtaisella peliajalla. Pudotuspeleissä Ahosen vire oli entistäkin hurjempi, sillä hän oli jokaisessa pelissä joukkueensa paras pistemies 15,7 pisteen, 1,7 levypallon, 4,3 syötön ja 2,3 riiston keskiarvoilla. Vastuutakin tuli, sillä pudotuspeleissä hän uurasti lähes 32 minuuttia ottelua kohden.

Erityisen merkillepantavaa on Ahosen heittotarkkuus. Pudotuspeleissä kolmen pisteen heitot putosivat peräti 55,6 prosentin tarkkuudella ja kakkosissa prosentti oli komeasti 54,5. Runkosarjassa tarkkuus ei ollut juuri huonompi heittojen upotessa bonusviivan takaa 50,3 prosentin sihdillä ja kahden pisteen heitot löysivät tiensä sukkaan 43,1 prosenttisesti.

Kausi oli Ahoselle toinen Espanjassa ja se loi omalta osaltaan pohjaa myös tälle kaudelle.

– Tietenkin liiga oli tällä kaudella tutumpi. Viime vuonna sai jo sen käsityksen pelityylistä ja temposta ja toiseen kauteen oli helpompi lähteä. Olin tyytyväinen omaan rooliini, ja se oli heti alusta lähtien se mitä oli luvattu eikä muuttunut kauden aikana. Ei tarvinnut missään vaiheessa arpoa mitään.

Uran paras kausi

Ahosen mukaan mennyt kausi oli hänen uransa paras. Samalla hän otti pelillisesti harppauksia eteenpäin.

– Varmasti siihen on monta syytä, mutta päällimmäisenä mieleen tulee se, että meillä oli hyvä valmentaja. Hän luotti minuun ensimmäisestä päivästä viimeiseen. Sain pelata paljon ja hän antoi minulle myös vapauksia kentällä. Joukkueellamme oli hyvä pelityyli, pallo liikkui ja kaikki pelasivat joukkueelle. Tykkäsin pelata siinä ympäristössä. Lisäksi pysyin suhteellisen terveenä kauden aikana. Vastuun kautta tuli myös itseluottamusta eikä tarvinnut miettiä turhia. Pelasin vain ja nautin.

– Tunnen menneeni kokonaisuudessaan eteenpäin tällä kaudella. Viime vuonna en pelannut käytännössä lainkaan takamiehenä, vaan olin pääasiassa kakkosena. Tällä kaudella pelasin pelkkää ykköstä. Siinä mielessä menin varmasti johtamisessa ja tasaisuudessa eteenpäin. Kauden aikana ei tullut sellaisia ylä- tai alamäkiä, joka on joskus ollut ongelmani. Kokonaisuudessaan oli tosi kiva pelata ja toivottavasti olen antanut hyviä näyttöjä tulevaisuutta ajatellen.

Ahosen kauden näytöt olivat sitä luokkaa, että jo talven aikana yksi ACB-seura oli kiinnostunut hankkimaan salolaisen riveihinsä.

– Kauden aikana tuli yksi yhteydenotto pääsarjasta siirtoikkunan aikana, mutta silloin seurat eivät päässeet yhteisymmärrykseen. Se oli aika loppumetreillä ja Oviedolle olisi tullut kiire hankkia uusi takamies. Se oli minulle iso uutinen, jota olen periaatteessa odottanut koko ikäni. En edes odottanut, että sellainen voisi olla mahdollista. Se voi olla yksi vaihtoehto tulevaisuudessa, mutta jos se ei tapahdu nyt kesällä, niin jatketaan työntekoa, josko se olisi sitten joskus myöhemmin.

Oviedo on myös halukas pitämään tarkkakätisen Ahosen riveissään myös jatkossa. Ahonen ei ole kuitenkaan vielä tehnyt päätöstä missä ura jatkuu.

– Tulevaisuus on vielä aika hämärän peitossa enkä ole sitä hirveästi miettinyt. Joukkue ilmoitti jo hyvissä ajoin, että he haluaisivat minun jatkavan. Täällä on hyvä ympäristö pelata ja Oviedo on vahva optio mihin jäädä. Jotenkin haluaisin kuitenkin vähän haistella olisiko pääsarjaan myös mahdollista päästä, Ahonen valottaa.