Toronto Raptors juhli historiansa ensimmäistä NBA-mestaruutta kukistamalla Golden State Warriorsin kuudennessa finaalissa 114-110. Näin Toronto juhli mestaruutta otteluvoitoin 4-2. Finaalien MVP:nä palkittiin odotetusti Toronton Kawhi Leonard.

Ottelu oli äärimmäisen tasainen ja jännittävä koko ajan. Ero ei kasvanut missään vaiheessa yhdeksää pistettä suuremmaksi ja joukkueet olivat koko ajan toistensa tuntumassa. Ottelu ratkesi lopulta dramaattisella tavalla.

Torontolla oli pisteen johto ja pallo, kun pelikellossa oli 17 sekuntia. Danny Green antoi kuitenkin harhasyötön ja Golden State sai mahdollisuuden, kun pelikellossa oli 9,6 sekuntia. Stephen Curry pääsi kokeilemaan kolmen pisteen heittoa, mutta se kimposi rautoihin ja Leonard sai napattua irtopallon käsiinsä. Golden State yritti pyytää aikalisää, mutta sillä ei ollut sellaista käytettävissä ja lopulta Leonard sinetöi Toronton mestaruuden vapaaheittoviivalta.

Toronton mestaruudesta kertoo jotain se, että pystyi voittamaan Golden Staten kolmasti tämän omalla kotikentällä.

Leonard (22) sai tällä kertaa oivaa tulitukea joukkuekavereiltaan, kun Pascal Siakam (26/10) ja Kyle Lowry (26/7/10) sekä tärkeitä kolmosia upottanut Fred VanFleet (22) auttoivat joukkuettaan.

Golden Statelta Klay Thompson (30) oli jälleen hurjassa heittovireessä, mutta hänen kautensa päättyi jo ennen aikojaan kolmannen neljänneksen lopussa, kun hän loukkasi polvensa donkkitilanteessa. Thompsonin lisäksi Draymond Green (11/19/13), Andre Iguodala (22) ja Stephen Curry (21) kuuluivat omiensa parhaimmistoon.

NBA:n viime yön tulos (otteluvoitot):
Golden State-Toronto 110-114 (2-4)