Petteri Koposen, 31, debyyttikausi Bayern Münchenin riveissä päättyi pokaalin nostoon, kun Bayern München juhli toista peräkkäistä Saksan mestaruutta. Mestaruus oli Koposelle ensimmäinen kansallinen mestaruus kansainvälisillä kentillä.

Bayern München hallitsi Saksan koripallokenttiä läpi kauden. Se voitti runkosarjan selvästi häviten kauden aikana ainoastaan kolme ottelua ja veti pudotuspelit läpi puhtaalla pelillä häviämättä kertaakaan. Finaalien 3-0 kuitenkin mairittelee joukkuetta, sillä kaikki kolme kamppailua Alba Berliiniä vastaan olivat erittäin tiukkoja, mutta Bayern pystyi puristamaan kaikista voitot.

– Aika samanlaisia finaaleja kaikki. Alba aloitti aina vahvemmin, mutta pystyimme tulemaan aina takaisin ja kairaamaan voitot. Peleissä tuntui olevan aina sama käsikirjoitus. Pelasimme pudotuspelit puhtaalla pelillä ja se oli aika kova suoritus, Koponen analysoi Koripalloliiton tiedotteessa.

Koposelle kansallinen mestaruus oli harvinaista herkkua. Edellinen mestaruus on yli kymmenen vuoden takaa, kun hän juhli Hongan kanssa Korisliigan mestaruutta kaudella 2007-08. Pokaaleja on tullut senkin jälkeen, kun hän voitti Virtus Bolognan kanssa EuroChallengen, Himkin kanssa EuroCupin ja Barcelonan kanssa Espanjan cupin. Kauden päättäminen voittoon ja mestaruuteen maistui makealta pitkän tauon jälkeen.

– Mestaruus tuntui tosi hyvältä. Olen voittanut jokaisessa seurassani jotain ja oli kiva jatkaa sitä putkea. Tässä on ollut pitkä kausi takana ja oli hieno päättää se mestaruuteen. Tässä on kuitenkin tehty hommia yli 10 kuukautta sen eteen. Teimme sen mitä odotettiin ja kokonaisuudessaan kautemme oli onnistunut. Paljon mukavampi lähteä kesäloman viettoon, kun on mestaruus taskussa, kun usein on häviäminen jäänyt kaivelemaan mieltä lomien alkaessa.

Koponen oli yksi Bayern Münchenin viime kesän profiilihankinnoista, kun joukkueella oli parin vuoden tauon jälkeen edessään haasteet myös Euroliigassa. Susijengin pelin sielun rooliksi muodostui kauden aikana energian ja tehojen tuominen lähinnä vaihtopenkiltä käsin. Koponen vastasi huutoon molemmissa sarjoissa ollen peliaikaansa nähden erittäin tehokas. Sekä Bundesliigassa että Euroliigassa Koponen saalisti 9,0 pisteen keskiarvot noin 18 minuutin ottelukohtaisella peliajalla. Hän käytti heittopaikkansa erittäin tehokkaasti hyväkseen upottaen Bundesliigassa kahden pisteen heittonsa 48,9 prosentin tarkkuudella ja kolmoset putosivat pussiin 43,5 prosenttisesti. Euroliigassa jälki oli vieläkin kovempaa kakkosten heittoprosentin ollessa 58 ja kolmosten 46,8.

Kokonaisuudessaan Koponen oli kauteensa tyytyväinen, vaikka lisävastuu olisi luonnollisesti maistunut.

– Tiesin aika lailla aina koska menen kentälle ja koska tulen pois ja koska menen takaisin. Se meni samalla kaavalla koko kauden muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Oli joitain pelejä missä pelasin enemmän ja joitain missä pelasin vähemmän. Se oli koutsin tapa peluuttaa ja ymmärrän sen, mutta tietenkin sitä olisi halunnut pelata enemmän, kun peli kulki. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen siihen miten täytin roolini ja käytin minuuttini. Ihan hyvä kausi, Koponen kertaa.

Koposen kausi venyi pitkälle, sillä kolmas ja ratkaisevaksi jäänyt finaali pelattiin juhannusviikonlopun sunnuntaina. Helpotusta kesän viettoon tuo kuitenkin se, että maajoukkuevelvoitteet odottavat vasta hieman myöhemmin.

– Tässä on vielä hyväntekeväisyys golf edessä ja oma koripalloleirini, mutta sitten päästään perheen kanssa lomalle hieman rauhoittumaan. Sitten hiljalleen aloitetaan taas treenaaminen kohti seuraavaa kautta. Vielä on hieman auki kuinka aktiivisesti olen maajoukkueen mukana kesän aikana, sillä tässä ei olla enää mitään nuoria poikia ja pitkän kauden jälkeen pitää hieman levätä. Tässä iässä kroppa on vähän huoltotilassa. Olen pelannut miesten pelejä 15 kautta ja ulkomailla 11, joten kroppa vaatii hieman enemmän lepoa kuin nuorena poikana. Olen varmasti joka tapauksessa jossain määrin maajoukkueen mukana ja se toimii samalla myös hyvänä valmistautumisena kauteen.

Koposella on sopimusta saksalaisjätin kanssa voimassa vielä kaksi kautta. Ensi kaudeksi tavoitteet on hilattu taas astetta korkeammalle.

– Saa nähdä millaisen joukkueen saamme muodostettua, mutta totta kai lähdemme puolustamaan mestaruutta ja taistelemaan Euroliigan pudotuspelipaikasta. Se on meille iso haaste ensi kaudella. Tänä vuonna jäi Saksan cup voittamatta ja siitä jäi vähän jossiteltavaa, kun hävisimme Alballe. Onneksi nappasimme kuitenkin sen tärkeimmän pokaalin.